Riihimäen Keskuspuisto nimetään Jukka Jalosen puistoksi

Riihimäen kaupunginhallituksen ensisijainen toive oli, että Jukka Jalosen kunniaksi valittava paikka olisi keskeinen ja arvokas.

Riihimäki
Jukka Jalonen kultajuhlissaan Riihimäellä.
Jukka Jalonen kultajuhlassaan Riihimäellä toukokuussa 2019.Lauri Rautavuori / Yle

Riihimäen kaupunki haluaa muistaa ja kunnioittaa Jukka Jalosen työtä Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana. Joukkue voitti tänä keväänä Jalosen johdolla jääkiekon maailmanmestaruuden.

Riihimäen kaupunginhallituksen ensisijainen toive oli, että jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen mukaan valittava paikka olisi keskeinen ja arvokas.

Nimistötoimikunnan yksimielinen näkemys oli, että parhaiten tarkoitukseen sopii Keskuspuisto. Kaupunki kuuli myös Jalosta päätöstä tehdessään.

Sekä nimistötoimikunta että maanantaina kokoontunut Riihimäen kaupunginhallitus tukevat esitystä. Lopullisen päätöksen tekee Riihimäen vt. kaavoituspäällikkö Anniina Korkeamäki.

Riihimäen kaupunki järjestää syksyllä tilaisuuden, jossa Keskuspuiston nimi vaihtuu virallisesti Jukka Jalosen puistoksi.