Hurja tilanne tallentui videolle: pakettiauton sivupeili osui Petri Litmaseen maantiellä – moni ei osaa ohittaa pyöräilijää oikein

Liikenneturvan mukaan auton ja pyöräilijän väliin on ohituksen aikana hyvä jäädä vähintään 1,5 metriä.

pyöräily
Pete Litmanen kuvasi kun auto töytäisi häntä maantiellä.
Pete Litmanen kuvasi kun auto töytäisi häntä maantiellä.

Tamperelainen Petri Litmanen oli viime sunnuntaina iltapäivällä pyöräilemässä. Hän ajoi tien oikeassa laidassa Urjalassa 9-tiellä, kun autoilijan käsittämätön ratkaisu säikäytti triathlonistin.

Harjoitellessaan Litmanen on kohdannut vähintään kerran vuodessa vaarallisen läheltä piti -tilanteen.

– Nyt minuun osui ensimmäisen kerran. Sivupeili osui lapaluuhun. Onneksi peili jousti, ja oli hiuskarvan varassa, etten jäänyt auton alle.

Tilanne tallentui Litmasen kameraan. Videolta voi arvioida, kuinka Litmasen ohjaustanko ja poljin ovat vähällä osua autoon. Autoilija ei väistä pyöräilijää.

Litmanen jakoi videon auton rekisterinumero peitettynä Twitterissä (siirryt toiseen palveluun). Videolla on jo yli 45 000 katselua.

– Tuon näitä tilanteita esille, että oppisimme toisen näkökulmaa. Suomessa on liikaa vastakkainasettelua autoilijoiden ja pyöräilijän välillä, vaikka kaikki me sekä autoilemme että pyöräilemme.

– Vastakkainasettelulle pitää tehdä jotain. Mahdumme molemmat sinne tielle, jos haluamme.

Rikosilmoitus poliisille

Onneksi Petri Litmanen pystyi pitämään pyöränsä pystyssä. Hän säikähti kuitenkin perinpohjaisesti.

– Toivon, ettei kukaan tahallaan aja näin, vaan kyseessä on jokin muu syy.

Litmanen teki tilanteesta rikosilmoituksen ja poliisi on ollut häneen jo yhteydessä.

Petri Litmanen arvioi oman kokemuksensa perusteella, että 90 prosenttia vaaratilanteista vältettäisiin, jos autoilijat eivät ajaisi liian läheltä pyöräilijää.

– Olen ajanut paljon Etelä- ja Keski-Euroopassa. Siellä pyöräilijään pidetään ohitettaessa aina 1,5 metrin väli. Kukaan ei aja tuolla tavalla. Suomessa on merkillinen asenne, Litmanen viittaa videoon.

Triathlonisti on ajanut pyörällä myös Keski-Euroopan kapeilla vuoristoteillä.

– Siellä autojono ajaa perässä ja menee ohi vasta, kun se on turvallista.

Petri Litmanen pyrkii varmistamaan näkyvyyden liikenteessä huomiovaloilla. Hänellä on jopa tutka, josta näkee 200 metrin päähän, jos auto on tulossa.

Silti vaaratilanteita ei voi ennakoida, jos auto ajaa liian lähellä. Sunnuntain kokemuksen perusteella Litmasta hirvittää lähteä takaisin maantielle.

Ohitus vähintään 1,5 metrin päästä

Auton ja pyöräilijän väliin on ohituksen aikana hyvä jäädä vähintään 1,5 metriä, vahvistetaan Liikenneturvasta. Liian läheltä ohittaminen on havaintojen mukaan melko yleistä.

Liikenneturvan kyselyssä 73 prosenttia vastaajista piti pyöräilijän ohittamista liian läheltä maantiellä erittäin tai melko vakavana rikkomuksena. Turvavälit tulisi pitää reiluina ennen ohitusta, sen aikana ja sen jälkeen.

Maantien piennar.
Joskus pyöräilijälle turvallisin ajolinja voi kulkea keskemmällä ajokaistaa.Annika Rantanen / Yle

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen sanoo, että pyöräilijälle pitää antaa ohitettaessa kunnolla tilaa. Hän itse pyrkii kiertämään pyöräilijän reilusti toisen kaistan kautta.

Jos tilaa ohitukseen ei ole riittävästi, autoilijan pitää odottaa pyöräilijän takana.

– Ohittava ajoneuvo on aina vastuussa ohituksesta, Voutilainen muistuttaa.

Ilmavirta tuntuu epämiellyttävältä

Etenkin raskaan ajoneuvon ilmavirta saattaa yllättää pyöräilijän ja aiheuttaa vaarallisen tilanteen.

– Jos ajoneuvo ajaa liian läheltä, ilmavirta tuntuu turvattomalta ja epämiellyttävältä. Jokainen on varmaan kokenut tämän ilmavirran.

Maantiellä pyöräilijä kulkee pientareella tai tien oikealla reunalla. Joskus pyöräilijälle turvallisin ajolinja voi kulkea keskemmällä ajokaistaa, silloin ohitus pitää tehdä selkeästi toisen kaistan puolelta.

Joskus pyöräilijän taakse syntyy autoletkoja. Tällöinkin on tärkeä pitää turvavälit, koska jonossa viimeisenä tuleva autoilija ei välttämättä näe pyöräilijää.

Voit keskustella asiallisesti ohittamisesta 18.6. kello 20.00 asti.