Janne Saarikiven kolumni: Brexit osoittaa, miten englannin kielen yksipuolinen käyttö on kansainvälisen yhteisön valuvika

Englannin kielen yksinomainen käyttö kansainvälisissä suhteissa luo vaarallisen maailmankuvan, jossa ihmiset jakaantuvat "omiin" ja vieraisiin, pohtii professori Janne Saarikivi.

englannin kieli
Janne Saarikivi
Petteri Sopanen / Yle

Miksi ihmeessä Iso-Britannia haluaa eroon Euroopan unionista? Eräs vastaus on, että siksi, koska sinäkin todennäköisesti osaat englantia.

EU:ssa on yhtenäiset työmarkkinat, mutta työn tekemiseksi tarvitaan käsien lisäksi myös kieltä. Yhteisen kielen puuttuminen on tärkein työvoiman liikkuvuutta estävä asia Euroopassa. Samalla se on myös syy siihen, että kielitaitoiset eliitit pitävät EU:ta pääosin hyvänä ideana ja melko kielitaidoton työväestö taas huonona.

Vaikka Euroopan unionissa on eniten äidinkielisiä saksan puhujia, on Euroopan ylivoimaisesti laajimmin osattu kieli englanti, jota opiskellaan kouluissa koko maanosassa. Siksi Itä-Euroopan maista on suuntautunut paljon enemmän maahanmuuttoa Britanniaan kuin taloudeltaan ja väestöltään suurempaan Saksaan tai samankokoiseen Ranskaan.

Työhaluisten nuorten itäeurooppalaisten tajunnan kammarit on vuorattu Hollywoodin tuottamalla englanninkielisellä viihteellä, jota he hyräilevät kulkeissaan. Siksi he eivät lähde töihin Saksaan vaikka siellä on vahva talous eivätkä Ranskaan, jossa viini virtaa. He suuntaavat Englantiin, jossa on jo entuudestaan melkoinen määrä alempaa keskiluokkaa kärsimässä työn halvasta hinnasta.

Seurauksena on sosiaalinen törmäys, EU-vastaisuuden lisääntyminen Iso-Britanniassa, tunnetuin seurauksin.

Tästä kaikesta on kiittäminen Yhdysvaltojen informaatiovaikuttamista toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Nykyisin varmaan sanottaisiin, että kyseessä oli “hybridisodankäynti”.

Emme osaa englantia siksi, että se on neutraali kansainvälisen kommunikaation kieli, vaan koska toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat näki paljon vaivaa varmistaakseen, että lännen valtapiiriin kuuluneissa Euroopan maissa englanti korvaisi saksan pääasiallisena vieraana kielenä. Tätä varten perustettiin stipendi- ja vaihto-oppilasjärjestelmiä ja huolehdittiin siitä, että amerikkalaista viihdettä olisi saatavissa kaikkialla.

Suomalaisetkin alkoivat käydä massoittain vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Sieltä he toivat tuliaiseksi hyvän englannin kielen taidon ja ajatuksen, että kansainvälisyys on yhtä kuin englannin kieli.

Maailmassa on enemmän kiinan ja espanjan kuin englannin äidinkielisiä puhujia.

Näin ei kuitenkaan ole Euroopan ulkopuolella. Maailmassa on enemmän kiinan ja espanjan kuin englannin äidinkielisiä puhujia. Talous ei kasva nopeimmin englanninkielisissä maissa, vaan siellä missä puhutaan esimerkiksi kiinaa, arabiaa, urdua, farsia ja indonesiaa.

Tiesittekö, että Kiinassa osaa englantia eri arvioiden mukaan noin 7-8 prosenttia väestöstä ja Venäjällä tätäkin vähemmän. Intialla taas on maine maana, jossa “kaikki puhuvat englantia”, mutta todellisuudessa 90 prosenttia väestöstä ei puhu.

Länsimaiden koulutusjärjestelmän paradoksi onkin, että kaikkien oletetaan osaavan englantia, jolla on noin 400-500 miljoonaa äidinkielistä puhujaa, mutta oikeastaan kenenkään ei oleteta osaavan lähes samankokoisia arabian, hindin tai indonesian kieliä. Seurauksena on hyvin vaarallinen maailmankuva, jossa maailma jakautuu “omiin”, joihin voi samaistua englannin kielen välityksellä, ja vieraisiin, eli kaikkiin muihin.

Tämä kaikki johtuu siitä, että englannin kieli hallitsee mieliämme.

Suomenkin media uutisoi Yhdysvaltain tapahtumista kuin omista. Terrori-iskut Amerikan maaperällä saavat satakertaisen huomion Indonesian tai Pakistanin terrori-iskuihin, samoin Yhdysvaltain vaalit verrattuna esimerkiksi Aasian väkirikkaiden maiden vaaleihin. Tämä kaikki johtuu siitä, että englannin kieli hallitsee mieliämme.

Mutta uutisten todellisuus ei ole oikea vaan yksipuolisen kieliympäristön väärentämä todellisuus. Se on epäoikeudenmukaista lopulta myös englannin äidinkielisille puhujille, kuten Brexit osoittaa.

Siksi olen iloinen siitä, että Brexit-neuvottelut käydään EU:n vaatimuksesta ranskaksi. Se on simputusta, mutta oikeudenmukaista sellaista. Jäljellejääneiden EU-maiden tulee ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja luoda oma, monikielinen yhteisö. Siinä tulee käyttää saksaa ja ranskaa, mutta myös suomea.

Tulevaisuuden Euroopassa ei journalistien tule haukkua yhtään ministeriä tai eurokansanedustajaa huonosta englannin taidosta vaan päinvastoin puolustaa hänen oikeuttaan käyttää omaa kieltään EU-instituutioissa. Siinä tulee lähettää vaihto-oppilaita yhden suuren englanninkielisen maan sijaan joka puolelle.

Tulevaisuuden Euroopassa kansainvälisyys ei ole englannin kieltä vaan monikielisyyttä.

Janne Saarikivi

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.

Aiheesta voi keskustella 10.7. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Janne Saarikiven kolumni: Nykykielessä “osaaminen” ja “kasvu” ovat itsestäänselvästi hyvää, eikä kukaan kysy, mitä osataan, tai mikä kasvaa

Janne Saarikiven kolumni: Suomen kieli on edelleen vahva kieli, mutta suomalaiset itse tyrkyttävät tilalle englantia

Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo