Hyppää sisältöön

Yli miljoonan suomalaisen ilmaiset kanavat eivät pimene – markkinaoikeus tyrmäsi Kopioston kanteen

Kaapelioperaattorit ovat ohjelmien alkuperäisiä lähettäjiä, jolloin ylimääräisiä korvauksia ei tarvitse maksaa.

Markkinaoikeus tulkitsi, että kaapelioperaattorit ovat ohjelmien alkuperäisiksi lähettäjiä, jolloin ylimääräisiä korvauksia ei tarvitse maksaa. Kuva: Kati Turtola / Yle

Ilmaiset tv-kanavat näkyvät tulevaisuudessakin yli miljoonan suomalaisen televisioissa. Näkyminen varmistui, kun markkinaoikeus kumosi (siirryt toiseen palveluun) tekijänoikeusjärjestö Kopioston vaatimukset.

Kopioston mukaan kaapelioperaattorit ovat edelleenlähettäjiä, kun ne lähettävät ilmaisia tv-ohjelmia kaapeli- ja iptv-verkossa. Näin olleen kaapeliyhtiöiden pitiäisi maksaa lähettämisestä erillinen korvaus Kopiostolle.

Markkinaoikeuden mukaan tv-ohjelmien lähettäminen näin on jälleenlähettämistä, eli alkuperäistä lähettämistä, joten erillistä korvausta ei tarvitse maksaa.

Operaattoreita edustava FiCom (siirryt toiseen palveluun) on tyytyväinen ratkaisuun.

– Markkinaoikeus vahvisti kaapeliverkon operaattoreiden yhteisen näkemyksen siitä, että Suomessa jo kymmenien vuosien ajan käytössä ollut tv-lähetysten jakelumalli on tasapuolinen ja toimiva, sanoo FiCom ry:n toimitusjohtaja Elina Ussa tiedotteessan.

Lisäksi oikeus määräsi Kopioston maksamaan erilaisia korvauksia uli 420 000 euroa. Päätös ei ole lainvoimainen.

Lue lisää:

Kustannuskiista pimentämässä neljä tv-kanavaa

Nelonen ei aio katkaista kaapelijakeluaan – vielä

Kaapelikanavat eivät pimenekään maaliskuussa – työryhmä pohtii kiistaa tekijänoikeuksista