Saamelaiskäräjät esittää vaalien siirtämistä kahdella vuodella

Lakia halutaan muuttaa siten, että saamelaiset saavat itse valita vaaliluetteloon otettavat henkilöt.

saamelaiset
Saamelaisten kansallispäivä Inarissa 2018.
Arkistokuva. Saamelaisten kansallispäivän viettoa vuonna 2018.Ville-Riiko Fofonoff / Yle

Suomen saamelaisia edustava parlamentti saamelaiskäräjät esittää Suomen hallitukselle, että saamelaiskäräjien seuraavien vaalien ajankohtaa siirrettäisiin myöhäisemmäksi. Kiireellisen lakimuutoksen tarkoituksena on se, että saamelaiskäräjät haluaa valtion muuttavan saamelaiskäräjien vaaleja koskevia säädöksiä ennen seuraavia vaaleja.

Vuonna 2015 toimitetun vaalin mukainen kokoonpano istuisi silloin vuoteen 2021 asti. Nykyisen lain mukaan seuraavat saamelaiskäräjävaalit pidettäisiin tänä syksynä.

Saamelaiskäräjien kokous hyväksyi esityksen vaalien lykkäämisestä äänin 13-4. Saamelaiskäräjien jäsen Anu Avaskari esitti, että saamelaiskäräjävaaleja ei siirretä ja esitys vaalien siirtämisestä hylätään, mutta esitys hävisi em. äänin.

YK:n komitea: Suomi ei kunnioita saamelaisten oikeuksia

Esityksen taustalla on YK:n ihmisoikeuskomitean antamat kaksi ratkaisua, joiden mukaan Suomen tulee arvioida uudelleen saamelaisen henkilön määritelmä.

Komitean mukaan Suomen tulee varmistaa se, että saamelaiskäräjien vaaleissa äänioikeutetun henkilön määritelmä kunnioittaa saamelaisten oikeutta käyttää sisäistä itsemääräämisoikeuttaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti.

YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan Suomen korkein hallinto-oikeus toimi väärin, kun se hyväksyi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sellaisia henkilöitä, jotka saamelaiskäräjät itse oli hylännyt aiemmin. Komitean moitteet liittyvät KHO:n päätökseen, jolla liitettiin 93 henkilöä vaaliluetteloon vuonna 2015.

Korjattu 19.6.2019 klo 12:43 alaotsikko muotoon "_Lakia halutaan muuttaa siten, että _saamelaiset saavat itse valita vaaliluetteloon otettavat henkilöt". Aiemmin alaotsikossa luki ”Lakia halutaan muuttaa siten, että seuraavissa vaaleissa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon olisi vaikeampi päästä”.

Lue myös

Hallitusohjelman kirjaus laittoi vauhtia rattaisiin – Saamelaiskäräjävaalien siirtämistä selvitetään

“Tuntuu kuin sinua kuristettaisiin, mutta et voi itse tehdä mitään” – saamelaisen Anders Sunnan protestitaide kumpuaa oman elinkeinon ja identiteetin puolustamisesta

Suomella on kolme kuukautta aikaa reagoida YK:n moitteisiin koskien saamelaiskäräjien vaaliluetteloa – voiko syksyn vaaleja siirtää?

YK:n ihmisoikeuskomitea moittii Suomea saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta