Muinaisen Pompejin katukivistä löytyi merkkejä roomalaisten erikoisista korjaustöistä

Yhdysvalloissa kokeillaan parhaillaan, voisiko raudalla paikata myös tämän päivän katuja.

arkeologia
Katunäkymä Italian Pompejista.
Vesuviuksen purkauksessa tuhkaan hautautuneesta Pompejista tuli aikakapseli, jonka kaivauksissa paljastuu yhä uusia asioita.Mike Longhurst / REX / AOP

Yksi kesän merkeistä on täällä taas: tietöitä tehdään Suomessa tänä kesänä puolentoista tuhannen kilometrin pituudelta, ja kaupungeissa liikkumista hidastuttavat katutyöt.

Sama homma oli hoidettavana jo muinaisilla roomalaisilla, joiden tieverkosto on yksi heidän ihailluimpia saavutuksiaan.

Roomalaiset tiet halkoivat Eurooppaa suorina ja pitkinä, mutta nekin kärsivät sään vaihteluista ja kuluivat sandaalien alla – puhumattakaan siitä rattaiden ja vaunujen aiheuttamasta rasituksesta, jota Pompejin kaltaisen vilkkaan kaupungin kadut joutuivat sietämään.

Pompejille erityinen ongelma oli se, että katukivet olivat kovettunutta laavaa. Se kesti huonosti rattaanpyörien jatkuvaa vierintää. Kapeiden katujen kakkostehtävä viemäreinä oli omiaan pahentamaan kulumista.

Mitä siis tehdä? Kadun uusiminen kivi kiveltä olisi pakottanut pysäyttämään liikenteen kokonaan viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Se olisi myös ollut kovin kallista puuhaa.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan roomalaisilla oli kekseliäs pika-apu: he kaatoivat kadun uriin ja kuoppiin sulatettua rautaa.

Aiemmin on oletettu, ettei roomalaisten tekniikka riittänyt yli 1 100 asteen lämpötiloihin raudan sulattamiseksi. Roomalaispätseistä rakennetut kopiot ovat kuitenkin osoittaneet, että kuumuutta syntyi kylliksi.

Pompejin katutyöt loppuivat kertaheitolla, kun Vesiviuksen purkaus tuhosi kaupungin vuonna 79.

Tuoreessa tutkimuksessa kartoitettiin 5,5 katukilometriä. Raudan jäämiä löytyi 434 katukivestä. Joissakin oli myös murskattua kiveä tai keramiikkaa.

Yksi katu näyttää olleen erityinen murheenkryyni. Tutkijat laskevat, että syvyydeltään jopa parikymmensenttiset urat vaativat yli 70 litraa kuumaa rautalientä.

Vaikka rautaa löytyi vain tärkeimmiltä väyliltä, ja sivukaduilla korjaukset näytetään tehdyn vaihtamalla kuluneet kivet uusiin, tutkijat päättelivät, etteivät saatavuus ja hinta olleet este raudan käytölle.

Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella Rooma sai 550 tonnia rautaa vuodessa vastikään valloittamastaan Britanniasta, ja rautaa tuotiin muualtakin Euroopan roomalaisalueilta.

Malmivaroja pidetään yhtenä Britannian roomalaisvalloituksen tärkeimmistä syistä. Raudan lisäksi Britanniasta kaivettiin Rooman tarpeisiin muun muassa kuparia, kultaa ja hopeaa.

Varsinaista rautaa ei tietöihin edes tarvittu, tutkijat arvelevat. Heidän mukaansa teiden täyte lienee ollut raudan valmistuksessa syntynyttä kuonaa, jonka rautapitoisuus oli yhä varsin korkea.

Kauppalaivat käyttivät sitä painolastina seilatessaan Britanniasta ja möivät sen pois tultuaan satamaan.

Varsinaisen paikkaustyön kulku on vielä epäselvä, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja apulaisprofessori Eric Poehler Massachussettsin Amherstin yliopistosta. Hänen veikkauksensa on, että orjat pantiin kantamaan kuumaa rautalientä.

Tähänastiset tulokset on julkaistu American Journal of Archaeology (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä. Tutkimuksia on määrä jatkaa analysoimalla rautajäämät niiden alkuperän varmistamiseksi. Myös muita teitä ryhdytään kartoittamaan rautajälkien toivossa.

Yhdysvalloissa kokeillaan vanhan roomalaisen konstin soveltamista tähän päivään. Minnesotan yliopisto testaa Duluthissa, onko rautapitoisesta jätemalmista teiden kestäväksi paikkamateriaaliksi. Tavoitteena on, että paikka kovettuu 10–20 minuutissa ja työn voi tehdä talvellakin.

Kun Rooman valta oli huipussaan, kaikki tiet todellakin veivät Roomaan, kuten sanonta kuuluu. Pää-, sotilas-, paikallis- ja sivuteistä muodostunut roomalaisteiden verkosto levittäytyi Skotlannin rajalta ja Iberian niemimaalta Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään.

Teiden alkuperäinen tarkoitus oli sotajoukkojen ja niiden huollon vaatimien tarvikkeiden mahdollisimman nopea liikuttaminen, mutta varsin pian myös kauppiaat alkoivat hyödyntää laajaa verkostoa.

Vielä satoja vuosia Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen roomalaisten tiet olivat Euroopan kattavin ja luotettavin yhteydenpitoverkosto. Viime vuonna ilmestyneen tanskalaisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ne olivat vieläkin enemmän, Euroopan nykyisen vaurauden pohja.

Kööpenhaminan yliopiston ekonomistit ottivat tutkimuksensa pohjaksi vuoden 117, jolloin roomalaistiestö oli laajimmillaan. He vertasivat karttaa vuonna 2010 otettuihin öisiin satelliittikuviin, joissa hohtavat kaupunkien ja moottoriteiden valot.

Kuvat osoittavat, että eniten taloudellista toimintaa on tänäkin päivänä siellä, missä roomalaiskaupunkeja ja armeijan sillanpääasemia yhdistäneitä teitä oli tiheimmillään.

Satelliittikartta öisestä Euroopasta, jonka valot hohtavat avaruuteen.
Euroopan valot vuonna 2012 yhdysvaltalaisen Suomi NPP -satelliitin kuvaamina.Nasa

Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä vastaavaa yhteyttä ei näy, sillä tiet hylättiin roomalaisten vetäydyttyä. Paikalliset heimot liikkuivat kameleilla hevosten sijaan, eivätkä kamelit tarvinneet teitä.

Kaikki tiet eivät olleet kivettyjä, mutta sellaisiakin oli kymmeniä tuhansia kilometrejä. Matkan varrelle rakennettiin siltoja, tunneleita ja majataloja, joiden ansiosta arkeologiat saavat yhä edelleen uutta tietoa roomalaiselämästä.

Yksi tuoreimmista löydöistä esiteltiin huhtikuussa, kun Golanin kukkuloilla Moshav Ramotissa sijaitsevasta maalaispuutarhasta löytynyt kivinen virstanpylväs paljasti salaisuutensa Haifan yliopiston tutkimuksessa.

Sussitan muinaiskaupungin ja Golanin välisen tien varteen noin 1 800 vuotta sitten pystytetty pylväs löytyi 1960-luvulla, mutta unohtui puutarhan koristeeksi. Viime vuonna pylväs löydettiin uudelleen, kun tutkijat ryhtyivät selvittämään, oliko alueella kulkenut roomalainen tie.

Kivinen virstanpylväs ja sen kaiverrus avattuva normaaliksi tekstiksi.
Pylväs on ajoitettu vuosien 236 ja 238 välille. Tutkijoille selvisi lopulta, mitä epäselvässä kaiverruksessa lukee. Sussitan kaivausprojekti / Haifan yliopisto

Pylväs on epätasaista basalttikiveä ja kaiverrus kömpelö, joten sen tulkitseminen oli vaikeaa, kertoo Sussitan arkeologista projektia (siirryt toiseen palveluun) johtava Michael Eisenberg.

Lopulta se selvisi: kivi, joka oli samalla poliittista viestintää, kertoi rahvaan joukosta keisariksi ponnistaneen miehen lyhyestä valtakaudesta. Hänen nimensä oli Maximinus Thrax.

Roomalaisten historioitsijoiden teksteissä häntä kuvataan barbaariksi ja jopa rosvopäälliköksi. Hän kuitenkin käänsi takkinsa ja astui armeijaan, nousi sen riveissä yhä ylemmäksi ja äänestettiin lopulta keisariksi.

Valtakausi hajoamistuskissa kuohuneessa Roomassa jäi kolmeen vuoteen. Maximinus Thrax murhattiin ja hänen päänsä joutui seipään nokkaan.

Lue myös:
Pohjois-Englannista löytyi satoja kilometrejä roomalaisteitä laserkuvista