OP:n tunnistautumisessa julkishallinnon palveluihin ongelmia jo viikon ajan

Myös Kela ilmoittaa sitkeästä viasta sen itsepalvelupisteissä.

Nettipankkitunnukset
Osuuspankin logo talon seinässä.
Kirjautumisongelma koskee osaa OP:n asiakkaita.Tiina Jutila / Yle

OP-pankin asiakkailla on ollut ongelmia kirjautua pankkitunnuksillaan joihinkin julkisiin palveluihin. OP:n mukaan ongelma koskee muun muassa Kelan, verottajan ja liikenne- ja viestitäviranomaisen Traficomin verkkopalveluja.

Esimerkiksi Kelan palveluun kirjauduttaessa OP:n kautta asiakkaita varoitetaan kirjautumissivulla lyhyesti: "Osalla asiakkaita ei tunnistautuminen onnistu. Vian syytä selvitetään ja ongelma pyritään korjaamaan mahdollisemman pian. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa".

OP:n viestinnän mukaan joidenkin asiakkaiden kohtaamia ongelmia on esiintynyt jo viikon verran viime viikon tiistaista lähtien, jolloin vika havaittiin.

OP kertoo, että Tupas-tunnistautumisessa on havaittu häiriötä osalla asiakkaista. Häiriö koskee julkishallinnon palveluita, kuten esimerkiksi Kela, Verohallinto ja Traficom.

OP:n mukaan häiriö näkyy käyttäjillä, joilla on Osuuspankin verkkopalvelutunnukset, jotka on myönnetty Osuuspankin verkkopankkisopimuksella.

Vian selvittämistä jatketaan, mutta sen kerrotaan olevan hieman "haastavammin korjattavissa".

Myös Kelalla ongelmia

Kela puolestaan kertoo verkkosivuillaan, että sen itsepalvelupisteissä on ollut vikaa. Häiriö itsepalvelutyöasemilla havaittiin eilen maanantaina iltapäivällä.

Kelan mukaan työasemille kirjauduttaessa työasemat toimivat hitaasti.

Kela kertoo, että häiriötä tutkitaan parhaillaan.