Tornioon on perustettu yhteismetsä – pinta-ala kutistui alkuperäisestä suunnitelmasta

Yksityiset metsänomistajat muodostavat yhdessä 63 tilan yhteismetsän. Yhteispinta-alaa metsällä on vajaat 1000 hehtaaria.

metsänomistajat
Vanha metsä kilpikaarnamänty
Marko Melto / Yle

Tornioon on perustettu yhteismetsä. Yksityiset metsänomistajat muodostavat yhdessä 63 tilan yhteismetsän. Yhteispinta-alaa metsällä on vajaat 1000 hehtaaria.

Tilamäärä ja metsäpinta-ala supistuivat hieman alkuperäisestä suunnitelmasta.

– Hankkeesta jäi tässä ihan loppuvaiheessa kolme osakastilaa pois. Yhteismetsän pinta-ala supistui runsaat 200 hehtaaria, maanmittauslaitoksen asiantuntija Mikko Honkanen sanoo.

Alunperin myös Tornion kaupunki oli lähdössä yhteismetsähankkeeseen mukaan, mutta jättäytyi siitä melko alkuvaiheesta pois, koska halusi ennakoida mahdollisen tuulivoimapuiston rakentamista alueelle.

Myös Ylitorniolle ja Keminmaahan on perustettu yhteismetsät.

Metsäkeskus ja maanmittauslaitos ovat kannustaneet merilappilaisia yhteismetsien perustamiseen. Metsätilojen rakenne on pirstoutunut ja omistusta on siirtynyt yksityisiltä perikunnille ja kuolinpesille, mikä vaikeuttaa metsätalouden harjoittamista.