Sähköpyörä on sopiva kulkupeli kesälomalaiselle, mutta moni perhe täyttää sillä myös kakkosauton tarvetta

Sähköpyörien myynti on ollut tänä kesänä roimassa kasvussa Meri-Lapin pyöräliikkeissä.

sähköpyörät
sähköpyörä
Uusia sähköpyöriä on myyty Meri-Lapissa paikoin jopa moninkertaisesti enemmän kuin viime kesänä. Sähköpyörä ostetaan kesäiseksi menopeliksi tai joskus jopa korvaamaan perheen kakkosauto.Antti Lähteenmäki/ YLE

Hyvinkäällä asuva Kari Siivola on hankkimassa sähköavusteista polkupyörää kesäpaikkaansa Tervolaan. Kriteerit ovat tiukat, sillä pyörä on tulossa kolmen ihmisen yhteiskäyttöön.

– Sitä käyttää minun lisäksi vaimoni ja siskoni. Pitäisi löytää malli, joka sopisi meille kaikille, Siivola sanoo.

– Olen asiaa jo kovasti tutkinut ja voinut pyörän netistä jo tilata, mutta ajattelin kuitenkin, että on järkevämpää suosia lähikauppaa huollon ja muun vuoksi, Siivola jatkaa.

Siivola alkoi miettiä sähköpyörän hankintaa kuukauden päivät ennen kesälomansa alkua. Suunnitelmissa on jo vähän pidempiäkin reissuja.

– Tervolasta voisi pyöräillä kätevästi jopa Rovaniemelle asti. Normaalipyörällä ei viitsisi pyöräillä 150 kilometriä päivässä, mutta sähköpyörällä reissun voisi tehdä, Siivola pähkäilee.

Sähköpyöräkauppa käy kiivaana

Sähköavusteista pyörien kauppa käy ainakin Kemi-Torniossa kiivaana. Alueen pyöräliikkeistä kerrotaan, että myynti on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna pyöriä myydään ennätysmäärä.

Osassa kauppoja sähköpyöriä on myyty nyt jo moninkertainen määrä koko viime vuoteen verrattuna.

– Meillä on tänä vuonna myyty jo sata sähköpyörää, kun koko viime vuonna määrä oli 30, pyörämyyjä Ilpo Lintunen pyöriä, pienkoneita ja varaosia myyvästä Keinänen Oy:stä kuvaa.

Hänen mukaansa aikaisempaa useammin sähköpyörä ostetaan työmatkapyöräilyyn tai korvaamaan perheen toista autoa.

– Etenkin nuorissa perheissä sähköpyörä korvaa helposti perheen toisen auton tai kakkosauto voidaan jättää kokonaan hankkimattakin. Taustalla vaikuttavat sekä liikunnalliset asiat että ympäristökysymykset, Lintunen luonnehtii.

Akku innostaa pyöränselkään

Kari Siivola kertoo pyöräilleensä aina paljon, mutta viime vuosina pyöräily on jäänyt vähemmälle ja autoilua on tullut harrastettua enemmän.

– Ehkä akun tuoma helpotus innostaisi taas siihen, että tulisi enemmän ajettua pyörällä.

Siivola uskoo, että sähköpyörä voisi tietyissä olosuhteissa korvata auton, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Auto on tarpeellinen etenkin silloin, kun kuljetettavana on jotain isompaa tavaraa.

– Sähköpyörällä pienempi tavara kyllä kulkee mukana, jaksaa vielä polkea. Uskoakseni lyhyemmillä matkoilla sähköpyörä on hyvä, mutta autoakin tarvitaan. Ei se autoa korvaa, ainakaan minun käytössä, Siivola toteaa.

Siivolalla on tarkoitus jättää sähköpyörä kesäpaikkaansa Tervolaan. Kotona Hyvinkäällä hänellä itsellään ja vaimolla on tavalliset pyörät odottamassa.

– Ainakin nyt tuntuu siltä, että kotona ei välttämättä tarvitse sitä sähköpyörää. Se on ehkä enemmän tämmöinen kesäinen harrastus. Täällä voi käydä vaarojen rinteellä ajelemassa, kauempana kaupungeissa ja ehkä vielä ulkomailla, Haaparannalla, mies suunnittelee.

Lue myös:

Myytiinkö sähköpyöräkaupassa eioota? Näin sähköistät nykyisen pyöräsi

Sähköpyörien suosio kasvaa vauhdilla ja se näkyy myynnissä: "Jotenkin pyörän vauhti tempaisi mukaansa"