Yhteinen koti ja sama työpaikka? Näyttelijät Miia Nuutila ja Antti Paavilainen sanovat, että se on pelkkää luksusta

Kesäteatterin musiikkinäytelmän roolit Kari Tapiona ja Pia Viheriävaarana ovat parille toiveiden täyttymys.

parisuhde
Antti Paavilainen ja Miia Nuutila Kari Tapio -näytelmässä Lappeenrannan kesäteatterissa.
Antti Paavilainen ja Miia Nuutila tulivat mielellään kesäksi Lappeenrantaan. Varsinkin Miia ihastui heti Etelä-Karjalan kauniiseen luontoon.Mikko Savolainen / Yle

– Ja otetaan Aaveratsastajista eteenpäin. Kaikki valmiina, antaa mennä!

Kun Aaveratsastajat-kappale loppuu, muusikko Antti Paavilainen laskeutuu kitara kädessään Lappeenrannan kesäteatterin lavan ylätasanteelta alas ja aloittaa Kari Tapion Hän luottaa huomiseen -kappaleen. Samaan aikaan näyttelijä Miia Nuutila saapuu lavalle pyykkikori käsissään.

Linnoituksessa harjoitellaan kesäteatterinäytelmää Kari Tapiosta.

Iskelmälaulaja Kari Tapion kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi yhdeksän vuotta. Kari Tapio levytti pitkän uransa aikana levytti yli 400 kappaletta ja sai yli 20 kultalevyä ja useita muita tunnustuksia, kuten Emma-palkinnon.

Mika Räinän käsikirjoittama ja Osku Heiskasen ohjaama musiikkinäytelmä Olen suomalainen pureutuu Kari Tapion uran ja henkilökohtaisen elämän ylä- ja alamäkiin. Näytelmässä kuullaan noin 30 Kari Tapion tekemää kappaletta.

Jean S -yhtyeestäkin tuttu Antti Paavilainen esittää pääroolin Kari Tapiona ja on samalla näytelmän kapellimestari. Lisäksi Antin yhtye A. P. Band vastaa näytelmän musiikista. Näyttelijä Miia Nuutila esittää Karin vaimoa Pia Viheriävaaraa.

Viheriävaara menehtyi vain neljä vuotta miehensä jälkeen. Pari oli yhdessä lähes 50 vuotta. Miia Nuutilalla ja Antti Paavilaisella on siihen vielä matkaa, mutta pariskunnan näytteleminen on heille helppoa.

Miia Nuutila ja Osku Heiskanen
Miia Nuutila uskoo, että Kari Tapio kiinnostaa ihmisiä, koska hän oli sydämellinen ja tavallinen ihminen. Ohjaaja Osku Heiskasen mukaan nostalgiset aiheet tuovat nyt katsojia teattereihin.Mikko Savolainen / Yle

Toisen seura ei kyllästytä

Neljä vuotta sitten rakastuneet Nuutila ja Paavilainen ovat tottuneet työskentelemään yhdessä.

– Aikuisiällä on jo löytänyt itsensä. Kun sen jälkeen löytää jonkun hyvän tyypin, jonka kanssa on kivaa, hänen kanssaan on kivaa on sitten töissä tai kotona. Toisen seura ei todellakaan kyllästytä, Paavilainen sanoo.

– On aivan luksusta, että saamme asua yhdessä ja tehdä töitä yhdessä. Ei tarvitse ikävöidä toista. Muut varmaan ihmettelevät, miten voimme kyhjöttää koko ajan yhdessä, Nuutila jatkaa.

Pari tutustui työskennellessään UIT:ssa. Syksyllä 2014 Paavilainen kertoi Nuutilalle omasta avioerostaan. Pian myös Miian pitkäaikainen avioliitto päättyi. Kaksikko alkoi työasioiden lisäksi puhua henkilökohtaisista asioista. Yhdessä he ihmettelivät toistensa eroja.

Pian ystävyys muuttui ihastumisen kautta rakastumiseksi ja lopulta rakkaudeksi, joka virallistettiin avioliitolla vuoden 2016 syksyllä.

Pariskunta asuu omakotitalossa Espoossa. Uusioperheeseen kuuluu neljä teini-ikäistä lasta aiemmista liitoista. Reilun kuukauden ajan kestävän kesäteatterikauden ajan Paavilainen ja Nuutila asuvat Lappeenrannassa kesäteatterin lähettyvillä.

Lapset asuvat nyt toisten vanhempiensa luona, mutta vierailevat myös Lappeenrannassa katsomassa näytöksiä.

Pariskunnan esittäminen on luontevaa

Paavilaisen ja Nuutilan mielestä on pelkästään avioparin esittäminen on heille pelkästään etu.

– On luontevaa, kiinnostavaa ja hauskaa esittää pariskuntaa, kun on pariskunta itsekin. Helppoa se on siinä mielessä, että uskallamme heti tehdä ja kokeilla kaikenlaista, kun meidän ei ole vaikea koskettaa toisiamme. Jos olisimme ventovieraita, tutustuminen kestäisi kauemmin, pohtii Nuutila.

Näytelmässä käydään läpi Karin ja Pian elämänkaari nuoruuden rakastumisesta vanhuuteen asti. Antti ja Miia esittävät Karia ja Piaa aina nuoruusvuosista asti.

– En usko, että se näkyy ulospäin, että olemme olleet Antin kanssa yhdessä vasta muutaman vuoden. Olemme harjoitelleet kohtauksia pitkään ja miettineet, miten saamme ne näyttämään aidolta.

Antti Paavilainen Kari Tapion roolissa Lappeenrannan kesäteatterissa.
Yhdessä työskentely on Miia Nuutilalle ja Antti Paavilaiselle luonnollista.Mikko Savolainen / Yle

He tarkkailevat myös muita ja ottavat näkemästään oppia.

– Ympärillämme on esimerkkejä pitkäaikaisista pariskunnista. Esimerkiksi vanhempamme, joita olemme tarkkailleet ja ottaneet vinkkejä. Ja onhan meillä molemmilla taustalla myös pitkäaikaiset parisuhteet, joista osaamme ammentaa.

Pidempään yhdessä olleen pariskunnan esittäminen eroaa Paavilaisen mukaan nuoren parin esittämisestä siinä, että pitkäaikaisella parilla on erilaiset kipupisteet kuin vastarakastuneella pariskunnalla.

“En ole Antista huolissani”

Nuutila ja Paavilainen kokevat, että heillä on paljon yhtäläisyyksiä Karin ja Pian tarinaan.

– Kari elätti itsensä laulajana ihan samoin kuin minä olen tehnyt kohta 30 vuotta. Muusikon elämä on tässä maassa väistämättä aina jollain tavalla samanlaista. Varsinkin se, miten työ heijastelee perheeseen ja vapaa-aikaan, Antti selittää.

Erojakin pareista toki löytyy.

– Tiedän, että Pia on ollut tosi huolissaan Karista, koska hänen uransa ei lähtenyt heti nousuun ja heillä oli taloudellisia haasteita. Minä en ole Antista enkä hänen keikkareissuistaan huolissani.

Paavilainen tunsi Kari Tapion tarinan hieman Nuutilaa paremmin. Hän sanoo, että tällaista näytelmää tehdessä oppii kuitenkin aina jotain uutta.

– Karin vanhimmat pojat ovat olleet kanssani yhtä aikaa Sibelius-lukiossa. Olen myös tehnyt keikkoja samaan aikaan kuin Kari ja ollut hänen kanssaan myös samassa levy-yhtiössä. Työrintamalla siis tunsin hänet.

Nuutilan mielestä oli ihanaa, kun Paavilainen alkoi tehdä sovituksia näytelmää varten ja Kari Tapion musiikki alkoi soida kotona.

– En ole mikään iskelmäihminen, mutta silloin minulla meni kylmät väreet. Olin, että vau miten hienoa musiikkia.

Työasiat tuodaan kotiin

Kari Tapion saappaisiin astuminen on Antin mukaan todella suuri haaste, johon on kuitenkin mahtavaa tarttua.

– Elän sillä tavalla unelmaani, että jos pitäisi valita, näyttelen kyllä mieluummin Kari Tapiota kuin Michael Jacksonia.

– Ekstrajännitystä tuo se, että Kari on niin tärkeä persoona ja monilla katsojilla on suuria ennakko-odotuksia näytelmästä. Tiedämme kyllä, että lunastamme odotukset, mutta silti se hiukan jännittää, Nuutila pohtii.

Lappeenrannan kesätatterin Kari Tapio -näytelmän harjoitukset
Vapaa-ajalla Antti Paavilainen aikoo käydä ainakin golfaamassa.Mikko Savolainen / Yle

Kumpikaan ei ole vielä ehtinyt kyllästyä Kari Tapion tuotantoon, vaikka kappaleita onkin harjoiteltu jo jonkin aikaa.

– On upeaa laulaa vihdoin livebändin kanssa, kun olemme harjoitelleet pitkään nauhalta. En ole mikään varsinainen laulaja, mutta tämä on ollut sopiva haaste. Onneksi Antti on kärsivällisesti auttanut, Miia hymyilee.

Esitykset ovat pääosin ilta-aikaan. Pariskunta pystyy erottamaan työ- ja vapaa-ajan, mutta aina siihen ei ole tarvetta.

– Nyt kun on ensi-ilta on käsillä, olemme tavallaan töissä koko ajan ja on luonnollista puhua työasioista myös kotona, Nuutila toteaa.

Lappeenrannassa pariskunta aikoo ainakin tutustua luontoon ja liikkua yhdessä.

– Pelaamme tennistä sekä vähän golfiakin. Jos kesällä olisi enemmän aikaa, mökkeilisimme useammin. Tykkäämme saunoa yhdessä ja katsella elokuvia ja sarjoja, Paavilainen kertoo.