Hippityttö halusi parantaa maailmaa, vaikka häntä moitittiin herkkäuskoiseksi – yhtä päätöstään hän katuu

Maailmanparantaja Tarja Helasen olkapäätä vasten on moni maahanmuuttaja itkenyt. Hippihiukset vei keuhkosyöpä.

auttaminen
Tarja Helanen on kuvassa.
Vihreän liikkeen synnystä tuli keväällä 40 vuotta. Tarja Helanen tie vei politiikasta Afrikkaan. Afrikka ei lähde minusta, hän sanoo. Ville Välimäki / Yle

Tarja Helasen hiukset liehuvat vapaana, kun hän kaasuttaa Sambian savannilla vuonna 1998. Kehitysyhteistyön hommissa palaa aina sätkä.

Muutama vuosi aikaisemmin hän on osallistunut eduskunnan talouspolitiikan johtamiskurssille vihreän liikkeen edustajana. Ryhmäkuvassa Helasella on yllään musta pusero ja nahkahousut. Hän pistää silmään, sillä muut naiset ovat pukeutuneet mekkoihin, miehet solmio kaulassa.

Nykynuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja heillä on vahvoja arvoja, halu vaikuttaa. Helasen nuoruuteen kuuluivat Suomen ensimmäiset kasvisruokapaikat, luomuviljely, mielenosoitukset, kommuuniasuminen ja musiikki. Mutta ennen kaikkea hän halusi tehdä hyvää, auttaa ihmisiä pääsemään kiinni elämästä, työllistymään. Hän on maahanmuuttajien kaveri, pätkätöiden ammattilainen.

Paljain jaloin häihin

Hämeenlinnan kirkkopuistossa ja lähiseudun baareissa liikkui 1970-luvun taitteessa monenmoista porukkaa. Pääosassa olivat hipit, kaikki joivat, polttelivat mitä sattui. Musiikki oli tärkeää. Joukossa pyöri myös Tarja Helanen. Hän oli pukeutunut äidin kukkapöytäliinasta tehtyyn pontsoon ja ihaili suunnattomasti hippejä.

– Itse en juonut tuolloin vielä mitään. Mottoni oli High on life itself eli juovuin pelkästä elämästä. Olin viaton. Sota-ajan traumat ja pelot olivat kotona läsnä. Itsellä oli syyllinen olo, mutta olin raitis ja kiltti.

Tarja Helanen ja vaaleat hiukset puutarhassa
Tarja Helanen harrasti luomuviljelyä ja vuohitaloutta miehensä kanssa. Äidin perintörahoilla ostettiin traktori ja marimba-soitin.Tarja Helasen kotialbumi

Matka Koljalan kylästä Janakkalasta vihreitä jalanjälkiä pitkin Afrikkaan on ollut pitkä. Hänellä oli hinku päästää irti. Kun hän oli 12-vuotias, Afrikka nytkähti lähemmäksi. Äiti oli antanut rahaa uusiin kenkiin. Nigeriassa oli menossa ns. Biafran sota ja uutiset olivat täynnä kärsivien lasten kuvia, kuten nykyään esimerkiksi syyrialaisten tai sudanilaisten.

– Laitoin kaikki rahat Biafra-keräykseen. Menin paljain jaloin siskoni häihin. Ne olivat hippijalat. Oli vahva olo, että jotain pitää tehdä.

Vapautta ja tupakkaa

Vapauden ensimmäisiä askelia oli helppo ottaa myös liftaamalla. Helanen liftasi salaa ympäri Suomea koulukaverinsa kanssa. Mentiin muka mökille, koska siellä ei ollut puhelinta: kotiin saattoi soittaa, mistä päin Suomea tahansa.

– Ehkä äiti silti tiesi puuhamme.

Liftaaminen laajeni ja jatkui poikaystävän kanssa Euroopassa. Asuminen oli kuin alkuaikojen Airbnb:tä: mennään nukkumaan liftaustuttujen sohvalle ja vastavuoroisesti majoitetaan vieraita kotimaassa.

Pidempi reissu Saksaan opetti Helasen tupruttelemaan. Suomessa polttelu vaihtui tupakkaan, hän kääri omat sätkänsä ja alkoi polttaa ketjussa.

– Kun palasin Suomeen ja Hämeenlinnaan reissuilta, ahtauden tunne oli musertava. Eurooppa oli ollut jotain ihan muuta.

Liisa vihreässä ihmemaassa

Pääkaupunkiseudun uudet tuulet, kuten radikaalit talonvaltaukset tai ensimmäiset kasvisravintolat, virtasivat Hämeenlinnaan nopeasti.

Tarja Helasen puheissa vilisevät purku-uhan alla olevat talot, halpa vuokra houkutteli perässä myös kaverit. Hän osallistui ydinvoiman vastaisiin mielenosoituksiin, rauhanmarsseihin, viljeli biodynaamisesti miehensä kanssa ja eli vuohitaloudessa. Hän keräsi samanhenkisten kavereiden kanssa kaupungin ensimmäiset sanomalehdet. Kierrätyksestä ei puhunut vielä kukaan paitsi oma porukka.

– Kansalaisjärjestötoiminta oli luonnollista, se ei vienyt voimavaroja ja kolme lastani kulki kaikessa aina mukana. Elämämme oli kaikkea muuta kuin pysähtynyttä.

Ensiksi Helanen oli paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri. Yrjö Kokon Laulujoutsen-kirja oli vaikuttanut lapsena ja hän uskoo, että juuri tämä lukukokemus teki hänestä luonnonsuojelijan.

Vuonna 1983 oli eduskuntavaalit, jossa vihreä liike oli ensimmäistä kertaa mukana.

Vihreän liikkeen väkeä ryhmäkuvassa.
Vihreä liike valmistautuu ensimmäisiin vuoden 1983 eduskuntavaaleihin. Tarja Helanen on oikealla sylissään kuopus Touko. Pekka Haavisto viiksineen takarivissä. Tarja Helasen kotialbumi

Hämeenlinnalaisesta aktiivista Tarja Helasesta tuli vihreiden ensimmäisen eduskuntaryhmän ryhmäsihteerin sijainen sekä projektisihteeri. Pekka Haavisto oli työkaverina liikkeen lehdessä Vihreän langan toimituskunnassa ja myöhemmin eri projekteissa.

Ryhmäkuva eduskunnan talouspolitiikan johtamiskurssilta
Tarja Helanen työskenteli Vihreässä Eduskuntaryhmässä ja Vihreä Lanka -lehdessä. Talouspolitiikan johtamiskurssille hän osallistui yhdessä Riitta Uosukaisen kanssa. Tarja Helasen kotialbumi

Helasta puskettiin eteenpäin. Kun kansanedustajat Ville Komsi ja Kalle Könkkölä eivät halunneet mennä toista kertaa eduskunnan talouspolitiikan johtamiskurssille, sinne lähetettiin Helanen. Kurssin päätyttyä jokainen sai persoonaansa sopivan lahjan ja Sixten Korkman ojensi hänelle Liisa Ihmemaassa -kirjan.

– Olin tuolloin 30-vuotias ja talouspolitiikassa minulla oli vielä paljon opittavaa.

Helanen joutui myös legendaaristen Leif Salmenin ja Pekka Oksalan vaalitenttiin. Mutta lopulta työnteon vauhti oli luja.

– En pystynyt enää.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Helanen sai vihreiden listalla eniten ääniä Hämeen vaalipiirissä. Ne eivät ihan riittäneet vihreiden eduskuntapaikkaan. Kristilliset olivat tehneet vaaliliiton ja riihimäkeläinen Päivi Räsänen nappasi paikan ääntenlaskennan viime metreillä.

Pettymys vaaleista meni ohi, kuvitelmat olivat karisseet kiireisen työn mukana. Hän oli jopa helpottunut, sillä halua poliittiseen kilpajuoksuun vaaleista vaaleihin ei ollut.

– Kyynärpäiden käyttö oli minusta vastenmielistä.

Öisin voi lentää alasti

On vuosi 1998, aurinko laskee Sambian savannilla länteen ja värjää taivaan hehkuvaksi. Kuuma hiekka höyryää ja tuoksuu metallilta, maaperän kuparilta.

Tarja Helanen kiihdyttää nelivetoista avolava-Toyotaansa. Auringonlaskun aikaan olisi pitänyt olla jo kotona, mutta matka provinssin laitamille 500 kilometrin päähän on kestänyt tavallista pidempään.

Tarja Helanen purkaa autokuormaa Sambiassa paikallisen väen kera.
Tarja Helanen liikkui autollaan yksin Sambian eri provinsseihin. Kerran korruptoitunut poliisi pysäytti hänet ja kuljetti poliisiasemalle. Hän selvisi ilman rahalahjontaa mutta tarjosi kokikset.Tarja Helasen kotialbumi

Suomessa hän joutui ajamaan hajoamispisteessä olevalla autolla. Tätä autoa hän rakastaa. Kaikki tehot ovat tarpeen sadekaudella. Adiemuksen musiikki soi stereoista. Ja vielä paljon myöhemminkin, kun Helanen kuulee musiikin, hän haistaa savannin.

Sambiassa on paikallinen uskomus, että ihmiset voivat lentää vanhasta paristosta tehdyllä vekottimella alasti ja öisin.

– She’s a pilot, lentäjä, sanoi työkaveri, koska hän kulki niin nopeasti paikasta toiseen

Tarja Helasen tehtäviin KEPAn kehitysvammaisten työllisyysprojektissa kuului mm. palkata viiteen provinssiin koordinaattorit. Hän oli ainoa valkoinen, erilainen eli “Muzungu”.

Sambia oli köyhä ja 20 prosenttia aikuisista sairasti HIV:iä. Köyhyyden ja sairauksien runtelemassa maassa ennakkoluulot olivat valtavat.

Helaselle kehitysyhteistyö on maailmanparantamista. Ja kun puhutaan järjestöjen välisestä toiminnasta, heijastusvaikutukset voivat olla hänen mukaansa merkittävät.

Sambiassa kehitysvammaisia pidettiin tarpeettomina ja turhina. Ammattikoulutuksen ja töihin pääsyn kautta kanafarmilla työskentelevä kehitysvammainen saattoi kuitenkin olla ainoa, joka toi leivän perheeseen.

– Se oli todella iso asia. Hän oli aidsiin kuolleiden vanhempien orpojen elättäjä.

Savannia Sambiassa
Sambian maantiet tulivat 3,5 vuoden aikana (1998-2001) tutuiksi ja savannin auringonlaskut. Tarja Helanen ymmärtää, millaista on olla ennakkoluulojen tai yleistyksiin perustuvan tiedon kohde. Pienet lapset maaseudulla pelkäsivät häntä ihonvärin ja hiusten takia. Tarja Helasen kotialbumi

Grande maman rakkaudet

Rakastumiset ja ihastumiset ovat ohjanneet Tarja Helasen elämää. Vahvasti rakastuminen on heitellyt eteenpäin.

– Tarja on kyllä meistä ainoa, joka on yhä säilyttänyt ajatusmaailmansa, sanoo Timo Laakso, nykyinen elämänkumppani.

Laakso on tuntenut Tarjan jo 17-vuotiaasta, kaverina; hän oli myös 1974 perustamassa legendaarista Ämyä, Hämeenlinnan kaupunginpuiston pitkäikäisintä ilmaiskonserttia kaupungin omille autotallibändeille. Rakkaus syttyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Helasen elämässä on ollut kolme aviomiestä ja eroa. Ensimmäinen mies liittyi nuoruuteen. Esikoinen Panu syntyi 1978. Seuraavan miehen kanssa syntyivät Kuura 1980 ja Touko 1982.

Avioero on kuitenkin ollut Helaselle aina epäonnistumista.

– Kun 1995 tuli jälleen ero, kadehdin niitä, jotka pääsivät avioliitoissa kriisiensä yli. Meillä niitä oli ollut liikaa.

Tarja Helasella on kuitenkin ollut selviämiskeino: uuteen työhaasteeseen tarttuminen, esimerkiksi lähteminen Afrikkaan. Kaipuu toteuttaa unelmia, itseänsä. Helanen on monta kertaa, miettinyt, että ilman toista eroaan hän ei olisi koskaan lähtenyt Afrikkaan oppimaan ja kasvamaan.

– Ei ole tunne, että olisi jäänyt elämä elämättä. Olen elänyt. Olen uskaltanut lähteä.

Viktoriaputouksilla Tarja Helanen ja Munkonkole.
Tarja Helanen sydänsairaan Mukonkolen kanssa Viktorian putouksilla. Nyt 21-vuotias kongolais-sambialainen tytär sai hiljattain Suomen kansalaisuuden. Tarja Helasen kotialbumi

Suomeen hän palasi ensimmäiseltä Afrikan-reissultaan toukokuussa 2001. Helasen mukana tuli myös kongolainen aviomies sekä hänen neljä lastaan, kolmen heistä äiti oli kuollut. Nuorimmainen oli sydänsairas ja Suomessa hänellä olisi mahdollisuus päästä leikkaukseen.

– Monikulttuurisen perheen kannattaisi aina muuttaa kolmanteen maahan, jossa molemmille olisi uutta opittavaa. Eromme oli minulle jälleen todella kipeä paikka.

Kaikki Helasen mukana tulleet kongolais-sambialaislapset ovat jääneet Suomeen ja heillä on työpaikka. Vanhin on 34 vuotta ja nuorin 21. Miehensä kanssa hän on yhä väleissä. Helasella on paljon lapsenlapsia.

Maahanmuuttajien olkapää

Liberian, Irlannin ja Barcelonan kautta Tarja Helanen palasi lopulta takaisin Suomeen 2010. Taustansa takia hän ajautui työskentelemään muiden kulttuurien kanssa.

Huono tie Liberiassa
Liberia toipui sisällissodasta 2006-2007, kun Helanen sai toisen Afrikka-pestin Suomen Pakolaisapu ry:n asiantuntijana. Tarja Helasen kotialbumi

Työt olivat osallistamishankkeita, kotoutumiskoulutuksia, maahanmuuttajien työllistämisprojekteja, te-toimiston tilaaman maahanmuuttajien työvalmennusta ja suomen kielen kerhoja. Kun yksi työ loppui, hän siirtyi toiseen. Hän kehitteli nopeita työllistymismahdollisuuksia.

– Parhaita ovat viestit, joissa maahanmuuttaja kertoo olevansa yhä siinä työpaikassa, minkä me alussa löysimme.

Helasen mukaan tilanne on muuttunut Suomessa. Aiemmin häntä kiukutti, kun työnantajat pelkäsivät, että maahanmuuttajan suomen kieli ei ole täydellistä.

– Sitä vaadittiin joka työssä. Nyt voi päästä hommiin, vaikka olisi vieraskielinen nimi.

Helasen kasvoille syttyy valo, hän oli saanut puhelun: lääkäriksi valmistunut maahanmuuttaja oli saanut amanuenssin paikan.

– Saan näitä viestejä koko ajan: olen saanut suomen kansalaisuuden, olen saanut ammatin. Ihanin viesti on, että olen saanut perheeni Suomeen.

Tarja Helanen helikopterissa.
Liberian vuosinaan Helanen matkusti myös UN:n helikopterilla eli YK:n kuljetuksissa.Tarja Helasen kuva-albumi

Tarja Helanen kertoo tarinan, jossa äiti ja lapset olivat tulleet kiintiöpakolaisena Suomeen ja luulleet, että isä oli kuollut. Yhdeksän vuoden päästä, hän löytyi yhtäkkiä kolmannesta maasta: isä oli luullut, että perheensä oli tapettu. Nyt he asuvat yhdessä täällä. Helasta suututtaa eniten, että Suomessa ei ole satsattu perheiden yhdistämiseen.

Vuosi sitten hippityttö jäi eläkkeelle ja sai tietää sairastavansa keuhkosyöpää. Sytostaattihoito söi hiukset ja kevät meni jännittäessä tehoaako kasvaimeen. Tuhannet käärityt sätkät, tupakan karhentama ääni muistuttavat, että olisi pitänyt tehdä toisin.

– Se todella harmittaa, että aloitin polttamisen Saksassa. Ja vaikka yritin kovasti päästä tupakasta eroon, kun lapset olivat pieniä, en onnistunut. Olen tietoisesti pilannut keuhkoni ja sitä kadun.

Viimeisenä sytostaattipäivänä neste valuu vielä kerran suoneen. Päiväsairaalan naapurivuoteessa keskustellaan maahanmuuttajista. Kun päivittely kiihtyy. Helasen on pakko keskeyttää.

– Olen nähnyt, miten nopeasti he oppivat suomen kielen, saavat ammatin ja pääsevät töihin. Kuulin, että naisten puhe oli opittua. Se ei pohjautunut tietoon tai kokemukseen.

Hän sanoi, että olen sinisilmäinen

Moni on piikitellyt vuosien mittaan, että Tarja Helanen on liian herkkäuskoinen.

– En koe, että minua on käytetty hyväksi. Varsinkin tämän kongolaisen perheen tuominen Suomeen oli monelle kova pala.

Helanen on kirjoittanut siitä runon: hän sanoi, että olen sinisilmäinen ja herkkäuskoinen, minä uskoin.

Auttamisen halun takana on kotikasvatus, lähimmäisen rakkaus.

– Minulla on suuri sydän. Toki nuorena kuljin virran mukana, mutta olen jatkanut siitä omien tietojeni ja kokemusten pohjalta. Uskon edelleen, että voin muuttaa maailmaa.

Tarja Helanen virkkaa tilkkupeitettä
Tarja Helanen virkkaa mielellään lapsilleen ja lapsenlapsilleen tilkkupeitteitä.Ville Välimäki / Yle

Tarja Helanen sai toukokuun lopulla tietää, että uusi sytostaattihoito on tehonnut ja hän on saanut muutaman vuoden lisäaikaa. Hiukset ovat alkaneet kasvaa. Hän haaveilee, että käy tuhannet Afrikka-valokuvat läpi ja kutsuu vielä vihreän liikkeen vanhat tutut koolle.

Mieleen nousee Mika Waltarin runo Sininen yö, joka alkaa hetkestä juuri ennen pikajunan lähtöä.

– Että minua odottaa aurinko ja meri siellä, missä en ole, aina siellä, missä en ole. Näissä fiiliksissä olen usein ollut.