Arkkipiispa Luoma vastaa Pride-kohuun: “Kirkon sanoma kuuluu kaikille”

Arkkipiispan mukaan kirkon osallistuminen Helsinki Pride -tapahtumaan ei ole kannanotto avioliittolakiin.

Helsinki Pride
Arkkipiispa Tapio Luoma
Arkkipiispa Tapio Luoma perustelee, miksi kirkko on mukana Helsinki Pride -tapahtumassa. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon osallistuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaan on herättänyt voimakkaita tunteita ja kohun myötä ihmiset ovat eronneet kirkosta.

Entinen sisäministeri ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen julkaisi eilen avoimen kirjeen (siirryt toiseen palveluun), jossa hän esittää huolensa kirkon päätöksestä.

– Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi, Räsänen kirjoittaa.

Räsäsen kannanoton jälkeen kirkosta eroamisissa näkyi selvä piikki. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan kirkosta erosi eilen 350 jäsentä ja tänään eronneita oli puoleen päivään mennessä noin 200. Palvelua ylläpitää Vakaumusten tasa-arvo VATA ry.

Arkkipiispa Tapio Luoma vastasi tänään (siirryt toiseen palveluun) Räsäsen avoimeen kirjeeseen ja perusteli, miksi kirkko on mukana Helsinki Pride -tapahtumassa.

– Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin vaan siihen, että kirkon sanoma kuuluu kaikille. Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan, Luoma kirjoittaa.

"Priden tehtävä on vähentää häpeää"

Myös Helsinki Pride -yhteisö otti tänään kantaa kohuun (siirryt toiseen palveluun). Hallituksen puheenjohtajan Juha Kilpiän mukaan kirkon osallistuminen Prideen on osa pitkää jatkumoa, jossa kirkko avaa ovensa seksuaalivähemmistöille. Hän ei ole yllättynyt Räsäsen mielipiteistä.

– Näitä kannanottoja mahtuu. Mielekkäämpää on se, että mitä seurakunnat sanovat ja tekevät. Emme näe mitään syytä, miksi yhdenkään ihmisen pitäisi kokea häpeää seksuaalisen suuntauksen takia, Kilpiä sanoo.

Helsingin seurakuntayhtymä ja Yhteys-liike ovat osallistuneet Helsinki Prideen myös aiempina vuosina. Kilpiän mukaan Priden tehtävä on vähentää ihmisten kokemaa häpeää ja kohottaa itsetuntoa. Hän uskoo, että kirkko joutuu ennemmin tai myöhemmin päättämään, miten toimia sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa.

– Kirkossa on paljon monenlaisia ääniä ja tulee olemaan aina. Prideen osallistuvat sellaiset ihmiset, jotka ajattelevat, että oikeus avioliittoon kuuluu kaikille. Sille äänelle haluamme antaa sijaa yhteisössä.

Lue aiheesta lisää:

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli hakee valituslupaa hallinto-oikeuden päätökseen, joka kumosi homoparin vihkineen papin varoituksen

Oikeus kumosi kirkon antaman varoituksen papille, joka oli vihkinyt homoparin – varoituksen saanut pappi: "Muunlainen päätös olisi ollut järjetön"