Joukko suomalaisia hiihti yli 600 kilometriä kylmän sodan aikaiselle tutka-asemalle – vessapaperit olivat yhä paikoillaan ja yöpöydillä pähkinöitä

Alle 30-vuotiaista miehistä koostuva retkikunta hiihti Grönlannin mannerjäätikön halki ja teki samalla historiaa.

Grönlanti
Viimeiset metrit juuri ennen jäätikön reunaa Suomen lippu liehuten
Kaikkensa antaneet retkikunnan jäsenet saavuttivat mannerjäätikön toisen laidan 33 päivän hiihtourakan jälkeen.Tapio Rinne

Valtava kupoli tuijotti 11 miehen seuruetta, joka oli hiihtänyt noin kuukauden päästäkseen näkemään sen. Kylmän sodan aikaisen Dye3 -tutka-aseman, jolla yksikään suomalainen retkikunta ei tiettävästi ole ennen käynyt. ** **

Tutka-asema oli uponnut jäähän. Miehet hiihtivät sitä kohti Suomen lipun kanssa. Väsymys painoi jo pahoin. Verneri Nurmi tunsi olonsa epätodelliseksi.

– Olin keskellä mannerjäätikköä hylätyllä tutka-asemalla parhaiden ystävieni kanssa. Siinä pysähtyi miettimään, kuinka hienoa on olla osa sitä porukkaa, Nurmi kertoo.

Hän ei vielä tiennyt, mitä kaikkea hylätty tutka-asema kätki sisälleen. Siitä nuorukaisten oli määrä ottaa selvää hiukan myöhemmin. Siksi mukaan oli pakattu monikaasumittari ja hengityssuojaimet. Ensin oli aika juhlia.

Tämän hetken eteen oli tehty töitä kolme vuotta.

Verneri Nurmi parta jäässä
Reissuun mahtui monia myrskypäiviä. Verneri Nurmen kasvot jäätyivät pitkän hiihdon aikana. Tapio Rinne

Retkikunta kasaan

610 kilometriä matkaa, 33 päivää aikaa ja lastina satakiloinen, perässävedettävä ahkio miestä kohti. Mukana vain yhdet vaihtokalsarit.

Lappeenrantalaiset Verneri Nurmi ja Risto Tella sekä imatralainen Mikko Rita olivat tänä keväänä osa 11 hengen retkikuntaa, joka päätti hiihtää läpi Grönlannin mannerjään. Oli kyse myös historiallisesta reissusta, sillä tavoitteena oli astua yhdelle kylmän sodan aikaisista tutka-asemista täysin ilman ulkopuolista tukea.

Ajatus reissusta lähti retkikunnan johtajalta Verneri Nurmen isoveljeltä Nestorilta. Tämä puhui asiasta Mikko Ritalle, kun he olivat samalla erikoisrajajääkärikurssilla Imatran Immolassa. Pähkäily – lähteäkö vai ei – kesti vain hetken ja päättyi yhteismielin päätökseen lähteä reissuun.

Sen jälkeen alkoi retkikunnan kasaaminen.

– Aloimme soitella miehille, jotka tunsimme hyvin ja joiden kanssa olemme olleet pahoissa paikoissa sekä kovissa olosuhteissa. Myös luottamus oli tärkeää, kertoo Mikko Rita.

Kasaan hitsautui 11 hengen retkikunta miehistä, jotka olivat valmiita uhraamaan lähivuosina kaiken vapaa-aikansa Grönlannin reissun valmisteluun. Oli vuosi 2016.

miehiä hiihtämässä lumessa
Grönlannin mannerjäätiköllä maasto oli vaihtelevaa ja matka taittui toisinaan myös ilman suksia.Tapio Rinne

Miehillä ei ollut tarpeeksi kokemusta eikä tietoa siitä, mitä kaikkea reissu vaatisi. Siksi he alkoivat treenata muun muassa telttojen pystytystä, köysien varassa liikkumista, jääkarhuihin liittyvää turvallisuutta ja lääkinnällisiä taitoja.

Valmistautumiseen kuului myös fyysisen ja vähän henkisenkin puolen treenaamista. Fyysinen puoli on urheilullisilla erikoisrajajääkäreillä parempi kuin mattimeikäläisellä, mutta kiloja oli jokaisen saatava lisää. Jäätiköllä niitä lähtisi reippaasti pois.

– Kunkin jätkän piti vetää rengasta puolen vuoden aikana yhteensä 100 tuntia simuloiden ahkion vetoa. Retkikunnan johtaja laati siihen päiväkirjankin, sanoo Verneri Nurmi.

Myös hiihtourakkaa harjoiteltiin etukäteen. Viimeisin ja suurin harjoitusretki oli keväällä 2018. Se tehtiin Sarekissa, Ruotsin Lapissa. Retkellä harjoiteltiin viikon aikana päivittäisiä rutiineja, jotka olisivat edessä myös Grönlannissa.

Lyhyempi kenraaliharjoitus ennen suurta koitosta pidettiin Saimaan jäällä hiukan ennen lähtöä eli talvella 2019. Kahden yön reissun aikana harjoiteltiin telttojen pystyttämistä lumisessa ja tuulisessa säässä.

Retkikunnan reitti kartalla
Matkaa mannerjään laidalta toiselle kertyi noin 610km.Yle

Luulot pois

Retki alkoi maaliskuun lopussa lennolla Helsingistä Kööpenhaminan kautta Grönlannin länsirannikolle Kangerlussuaqiin. Sieltä retkikunta siirtyi varusteineen linja-autolla jäätikön reunalle. Osa varusteista, kuten sukset ja ahkiot, olivat lähteneet lentorahdilla matkaan jo pari viikkoa aiemmin.

Miehet vetivät sukset jalkaansa ja lähtivät matkaan mannerjään toiselta puolelta aprillipäivänä 1.4.2019. Heti alkuun miehiltä otettiin luulot pois.

– Reissu lähti käyntiin vesisateella ja myrskyillä. Sellaisia päiviä matkaan mahtui monia. Grönlannin myrskyt ovat kovia ja yllättäviä eikä niiden kanssa pidä herpaantua, toteaa Mikko Rita.

Mikko Rita tauolla
Mikko Rita tähyilee tulevaa maastoa ja mahdollisia jääkarhuja.Tapio Rinne

Sää myös vaihteli valtavasti. Parhaimmillaan auringossa oli melkein 20 lämpöastetta. Pahimmillaan miehet hiihtivät 30 asteen pakkasessa ja myrskyissä, joissa tuulen nopeus puuskissa oli 40-50 metriä sekunnissa.

Miehet olivat saaneet tuntumaa huonoihin keleihin ja märkiin vaatteisiin jo harjoitellessaan Grönlannin hiihtourakkaa, mutta kaikkeen ei osattu varautua ennakkoon. Varusteet Grönlantiin oli tarkoin valittu ja teetetty, mutta siitä huolimatta ensimmäinen teltta hajosi jo matkan toisena päivänä.

– Reissun päätteeksi yhtään ainutta ehjää telttaa ei enää ollut jäljellä, kertoo Risto Tella.

Osa muistakin varusteista koki kovia kolauksia raskaiden hiihtopäivien aikana. Verneri Nurmelta meni mono rikki.

– Yritin pari kertaa liimata ja teipata sitä, mutta parisataa kilometriä menin rikkinäisellä monolla, sanoo Nurmi.

Myös ruokapuolella eteen tuli odottamattomia ongelmia.

telttoja pystyttämässä (?)
Retkikunta yhteisvoimin rakentamassa suojaa teltoille, jotta ne kestäisivät paikallaan kovassa tuulessa. Reissun päätteeksi yhtään ainutta ehjää telttaa ei ollut enää jäljellä.Tapio Rinne

Koko ajan nälkä

Pari viikkoa ennen lähtöä retkikunta oli valmistanut reissua varten karkeasti 500 kiloa erilaisia ruoka-annoksia. Miehet kuivattivat muun muassa 63 kiloa lihaa, jonka painoksi jäi kuivatusoperaation jälkeen 18 kiloa.

Ruokapuoli oli tarkoin mietitty ja jokaiselle päivälle oli laskettu optimaaliset kalorimäärät kulutukseen nähden. Näissä oli myös pysyttävä, jotta ruoka riitti koko reissun ajaksi.

Mikään ruokamäärä ei kuitenkaan tuntunut olevan tarpeeksi.

– Ruoka riitti siten, että jaksoi hiihtää ja olla, mutta itselläni oli viimeiset kolme viikkoa nälkä. Näläntunne alkoi hävitä vasta reissun jälkeen, kertoo Risto Tella.

Energiaa piti kuitenkin saada paljon ja yksi tapa oli lisätä runsaasti voita joka ruokaan. Sitä laitettiin paitsi aamupuuroon ja leivän päälle, myös välipalalla kaakaon sekaan.

Piristystä parinvaihdosta

Miehet yöpyivät teltoissa pareittain. Vaikka retkeen oli valmistauduttu myös henkisellä puolella, hangessa puurtaminen aiheutti välillä turhautumisen tunteita ja väsymystä. Toisen naama saattoi alkaa ärsyttää.

– Telttaparit oli aika onnistuneesti valittu, mutta pieniä ärähdyksiä saattoi tulla. Pitää kuitenkin vähän sietää sellaista, että kaveri vahingossa vähän tönäisee tai vetää kyynärpäällä naamaan, naurahtaa Mikko Rita.

Mikko Rita Dye2 tutkakupolissa
Käynti tutka-asemilla oli kuin aikamatka takaisin 80-luvulle. Retkikunnan jäsen Mikko Rita kuvattuna Dye2 tutka-aseman kupolissa.Tapio Rinne

Retkikunnalla oli tähän niksi takataskussa. Reissun puolivälissä miehet kokeilivat pitkän päivän päätteeksi parinvaihtoa eli sekoittivat telttaparit.

Parinvaihtoiltana jokaisessa teltassa tarjottiin vieraalle parasta mahdollista ruokaa juomien kera. Se toikin piristystä jäätiköllä muodostuneeseen arkeen. Miehet myös huomasivat, että väsymyksestä johtuva kiukuttelu ei kuitenkaan auta ketään.

– Täytyi pitää yhteinen tavoite mielessä. Se, että päästään Grönlannin halki, sanoo Verneri Nurmi.

Puolivälin etapin ylittäminen oli merkityksellistä moneltakin kantilta. Yksi oli se, että miehet pääsivät vaihtamaan ylleen puhtaan, uuden aluskerraston.

tutka-asema
Retken kohokohtiin kuului tutustuminen kahteen kylmän sodan aikaiseen tutka-asemaan.Tapio Rinne

Tavaran paljouden vuoksi retkikunnan jäsenet olivat varanneet vain yhdet ylimääräiset aluskerrastot ja bokserit mukaan. Merinovilla materiaalina pitikin olon mukavana ja kuivana pitkään.

Ensimmäiset retkikunnan jäsenet vaihtoivat alusvaatteensa jotakuinkin matkan puolessa välissä. Mikko Rita ja Verneri Nurmi kuuluivat niihin, jotka jatkoivat samoilla eteenpäin.

– Aina välillä oli tunne, että pitäisi vaihtaa. Eivät ne kuitenkaan tuntuneet tarpeeksi likaisilta, miehet pohtivat.

Risto Tella sitkutteli samoissa alusvaatteissa koko matkan.

– Ei oikein tullut missään kohtaan sellaista tunnetta, että olisi tarvetta vaihtaa.

Jallua tutka-asemalla

Matkasuunnitelmaan kuului käynti kahdella amerikkalaisten hylätyllä kylmän sodan aikaisilla tutka-asemilla Dye2 ja Dye3. Jälkimmäiselle pääsy oli yksi retken suurista tavoitteista. Sinne retkikunta saapui, kun matkaa oli taitettu kaksi kolmannesta.

Verneri Nurmi pohti, että miehet laittaisivat ensin teltat pystyyn ja söisivät ennen kuin menisivät asemalle sisään.

– Sitten kun Suomen lippu meni kärkeen, kaikki muu unohtui. Menimme saman tien kupoliin juhlimaan.

Risto Tella leirin pystytyksessä
Leiriä pystyttämässä. Etualalla Risto Tella.Tapio Rinne

Grönlannin läpi kulkee DEW-linja, jonka nimi tulee sanoista Distant Early Warning Line. Se oli kylmän sodan aikana osa vyöhykettä, jolla Yhdysvallat valvoi pohjoisen kautta lähestyviä uhkia kuten Neuvostoliiton mahdollista ydinasetta. DEW-linjan 30 asemasta neljä sijaitsi Grönlannissa.

Suomen Arktinen klubi pitää kirjaa kaikista yli kaksi viikkoa kestävistä hiihtovaelluksista, ja nämä miehet tekivät historiaa hiihtäessään tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena retkikuntana Dye3-asemalle.

Sitä juhlittiin juomalla jaloviinaa ja pitämällä juhlallisia puheita. Alusvaatteetkin vaihtuivat niillä, jotka eivät vielä olleet niitä vaihtaneet.

– Dye 3:n kunniaksi päätimme laittaa päälle uudet kalsarit, kertovat Mikko Rita ja Verneri Nurmi.

Retkikunta päätti samalla juhlia suomalaista retkeilyhistoriaa ja pääsiäistä, jota Suomessa vietettiin vain päivää aiemmin. He yhdistivät sitä varten kaksi telttaa yhdeksi isoksi klubiteltaksi.

Risto Tella ja Verneri nurmi, telttapari DYE3 edessä
Telttapari Verneri Nurmi ja Risto Tella poseeraavat Suomen lipun kanssa Dye3 tutka-aseman edessä.Tapio Rinne

Vessapaperit paikallaan

Yöllä miehet lähtivät tutkimaan asemaa monikaasumittarin ja hengityssuojainten kera. Heitä oli varoitettu ennakkoon aseman sisäilman myrkyllisyydestä. Tunnelma tiivistyi, kun miehet astuivat portaita pitkin kupolista alas kerroksiin. Miehillä oli kaasunaamarit ja monikaasumittari mukanaan.

– Aivan jäätävän kokoinen laitos. Siellä oli kymmeniä makuuhuoneita, baari, kanttiini, televisiohuone, verstas, radiohuone ja kuntosali, Verneri Nurmi kertoo.

Aika tutka-asemalla oli pysähtynyt 1980-luvun lopulle.

Vessapaperit olivat paikallaan ja lakanat sängyissä. Yöpöydillä oli pähkinöitä.

– Polaroid-kameralla oli otettu kuvia asemalla palvelleiden pikkujouluista ja laitettu kuvia ilmoitustaululle. Jotkut huoneet olivat jään peitossa ja lattia vino.

Asemalta löytyi myös vanhoja lehtiä.

– Tiedelehdistä oli hauska lukea uusimmista tieteen saavutuksista ja ennustuksista ja verrata niitä nykypäivään.

Koko retkikunta Dye3 tuka-asemalla
Retkikunta kokoontui väsyneenä, mutta onnellisena Dye3 tutka-aseman edessä.Tapio Rinne

Kauan odotettu suihku

Koitos päättyi reilun kuukauden hiihdon jälkeen 3.5.2019 jäätikön toiselle laidalle. Ritasta, Tellasta ja Nurmesta huokuu ilo siitä, että reissu tuli tehtyä. Samalla he ovat helpottuneita siitä, että reissu on ohi.

– Jokaisesta hiihtometristä sai taistella, mitään ei tullut ilmaiseksi.

Miehet arvostavat korkealle hienon kokemuksen, jota voi muistella jälkikäteen. Kolmikko nostaa esiin myös itsensä ylittämisen ja hyvän olon tunteen, joka siitä seuraa.

– Kun alkaa pitää lämmintä ruokaa kotona itsestäänselvyytenä, pitää tehdä jotain. Kurjien koettelemusten jälkeen normaali elämä tuntuu paljon helpommalta.

Ensimmäinen suihku hiihtourakan jälkeen sai jokaiselle retkikunnan jäsenelle hymyn huulille.

– Olo oli aika euforinen. Sieltä ei halunnut pois. Ei tullut edes katsottua kellosta, kauanko siellä hotellin suihkussa tuli vietettyä aikaa. Toinen, mitä odotin, olivat puhtaat lakanat ja tietysti ensimmäisen illan ruokabuffetti, kertoo Mikko Rita.

Retkikunnalla on hyvin yhteen hitsautunut porukka, joka aikoo koota rivinsä kasaan tulevaisuudessa jonkun toisen reissun merkeissä. Seuraavan reissun kohteeksi valikoitunee tosin paikka, jossa ei ole yhtä kylmä kuin Grönlannissa.

Tärkeintä on kuitenkin hyvä seura.

– Kyllä tässä jokunen vuosi voisi mennä ennen seuraavaa koettelemusta, hymähtää Mikko Rita.

Voit kuunnella retkikunnan ajatuksia reissusta lisää tästä.