Hävikkiruokapalvelut kasvattavat suosiotaan – 25-vuotias opiskelija säästänyt palveluiden avulla jo 500 euroa

Suomalaiset kuluttajat ja hävikkiruokaa myyvät verkkoalustat pelastavat satoja tuhansia kiloja ruokaa kuukaudessa.

ruokahävikki
Kuopiolainen Roosa Hänninen on säästänyt hävikkiruoalla satoja euroja.
Kuopiolainen Roosa Hänninen on säästänyt hävikkiruokaa myyvillä verkkokaupoilla satoja euroja.Sami Takkinen / Yle

Verkon hävikkiruokapalvelut tarjoavat kuluttajalle ympäristöystävällisiä säästöjä. Suomalaiset ovat lähteneet innolla mukaan ruokahävikin vähentämiseen. Buumi näkyy yhä enemmän kuluttajakäyttäytymisessä.

Kuopiolainen Roosa Hänninen on tästä malliesimerkki. Omien sanojensa mukaan hän on hävikkiruokapalvelujen suurkuluttaja.

Hänninen on tilannut hävikkiruokasivustoilta kymmenisen kertaa täysiä laatikollisia ruokatavaraa.

Yliopisto-opintojaan suorittava nainen arvioi tehneensä tilauksillaan noin 500 euroa säästöä. Hänniseen vaikuttaa edullisten tuotteiden löytämisen lisäksi halu tehdä ympäristöystävällisiä valintoja.

– Tämä on itselleni myös arvovalinta. Ympäristöajattelu tässä on taustalla, Hänninen sanoo.

Hävikkiruokien shoppaileminen on tehty viime vuosina helpommaksi kuin ikinä aiemmin.

Kuopiolainen Roosa Hänninen selailemassa hävikkiruokapalvelu Matsmartin verkkokauppaa.
Kuopiolainen Roosa Hänninen selailemassa hävikkiruokapalvelu Matsmartin verkkokauppaa.Sami Takkinen / Yle

Hävikkibisnes myy jo miljoonia kiloja ruokaa

Hävikkiruokaa myyvien yritysten toiminta on ollut kasvussa viime vuodet. Hävikkiä vähennetään satoja tuhansia kiloja kuukaudessa. Suomessa verkkokaupalla myytävän hävikkiruoan markkinat ovat vahvasti kolmen yrityksen hallussa.

Fiksu Ruoka myi viime vuoden aikana yli puoli miljoonaa kiloa hävikkiin meneviä elintarvikkeita, ja tahti kiihtyy. Ruotsissa ja Suomessa toimiva Matsmart puolestaan myi viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä reilut 6,5 miljoonaa kiloa hävikkiruokaa.

ResQ Club aloitti K-kauppojen kanssa yhteistyön noin vuosi sitten, vuoden 2018 keväällä.

Tätä nykyä joka kymmenes K-Market käyttää palvelua päivittäin hävikin myymiseen. Tyypillinen pieni K-kauppa myy päivittäin noin kymmenen hävikkikassia, suuremmat 30–40.

Hävikkiruokien kuluttaminen näkyy yhä useammassa kotitaloudessa.

Myös opiskelija Roosa Hänninen näkee helppokäyttöisyyden palvelujen vahvuudeksi.

– Verkkopalvelut ovat todella helppoja käyttää. Klikkaat vain tuotteet ostoskoriin, maksat verkossa ja ostokset tulevat postissa ihan muutamassa päivässä.

Hävikkituotteista on päässyt nauttimaan myös perheenjäsenet.

– Myös mäyräkoiramme Tiitus on saanut herkkuja. Puruluut ovat aikamoinen kuluerä, niitä on tullut tilattua ihan kunnon säkkejä, Hänninen nauraa.

Roosa Hännisen mäyräkoira Tiitus on saanut hävikkikaupoista omia herkkuja, muun muassa puruluita.
Roosa Hännisen koira Tiitus on saanut hävikkikaupoista omia herkkuja, muun muassa puruluita.Sami Takkinen / Yle

Hävikkitavara liikkeelle verkon avulla

Fiksu Ruoka ja Matsmart ovat verkkosivupohjaisia kauppoja, jotka toimittavat asiakkaalle tilauksen postipakettina. Palvelut myyvät pääasiassa kuivatavaraa ja säilykkeitä.

Valtaosa tavarasta on jäännös- ja poistotuotteita. Tuotteet tulevat myyntiin suoraan tuottajilta ja maahantuojilta. Valikoimat vaihtelevat kausittain ja sen mukaan, mitä yritykset saavat varastoihinsa. Hävikkiruokapalveluissa hyvin myyviä tuoteryhmiä ovat muun muassa terveystuotteet, kahvi ja lastenruoka.

– Mitä enemmän teemme liiketoimintaa, sitä enemmän meillä on yhteiskunnallista vaikutusta, Fiksu Ruokan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu sanoo.

ResQ Club toimii älypuhelinsovelluksen kautta. ResQ Club tekee yhteistyötä reilun sadan Keskon päivittäistavarakaupan ja muutaman kymmenen M-Marketin kanssa ympäri maan. Asiakas maksaa sovelluksessa valitsemansa kaupassa koostetun hävikkiruokakassin ja noutaa ostoksensa paikan päältä.

Toisin kuin muissa Suomessa toimivissa vaihtoehdoissa, ResQ Clubin kautta saa myös hävikkiin menevää tuoretavaraa, kuten lihaa tai kalaa.

Fiksu Ruoka Oy:n toimitusjohtaja Juhani Järvensivu näkee vastuullisen kuluttamisen yleistyneen.
Fiksu Ruoka Oy:n toimitusjohtaja Juhani Järvensivu näkee vastuullisen kuluttamisen yleistyneen.Jari Kovalainen / Yle

Ympäristötietoisia kiinnostaa ruokahävikin päästöt

Suomessa hävikkiin päätyy vuosittain 400–500 miljoonaa kiloa ruokaa (siirryt toiseen palveluun). Globaalisti määrän puolittaminen voisi ruokkia miljardi ihmistä enemmän.

Tuotetusta ruoasta ravintoloilla päätyy hävikkiin noin kymmenesosa ja päivittäisruokakaupoilla kaksi prosenttia.

Ruokahävikki on taloudellisen rasitteen lisäksi merkittävä kasvihuonepäästöjen lähde. Kuluttajaliiton mukaan (siirryt toiseen palveluun) suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan joka vuosi noin 500 miljoonan euron arvosta.

– Ihmiset haluavat nykyään saada enemmän tietoa siitä, miten arjen päätökset vaikuttavat kokonaiskuvaan. Samaan aikaan, kun kuluttaja tekee hyvää, hän voi kokeilla myös uudenlaisia tuotteita edullisesti, Matsmartin Suomen maajohtaja Michaela Böckelman kertoo.

Ruokahävikkipalvelu ResQ Club on laskenut, että puoli miljoonaa kiloa pelastettua ruokaa vastaa kasvihuonekaasupäästöissä yli 2600 Helsinki–New York -lentomatkaa. Tai 512 maailmanympärimatkaa henkilöautolla.

Suomessa on viime vuosina nähty paljon liikehdintää ruokahävikin määrän pienentämiseksi, muun muassa hävikkikaupan, hävikkiravintolan ja ravintoloiden hävikkiruokaa myyvien mobiilisovellusten muodossa.

Suomi on sitoutunut YK:n tavoitteeseen ruokahävikin puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä.

Lue lisää:

Onko tässä mitään järkeä? Kaveriporukka kerää kaupoista myyntikelvottomia hedelmiä, puristaa ne mehuksi ja kuskaa mehun kauppaan myytäväksi

Ruokakaupat lähtivät mukaan taistoon ruokahävikkiä vastaan – kännykkäsovellukset ja ilta-alet muuttavat roskan rahaksi

Kotiäiti Tarja Venäläinen, 36, yllättyi ruokalaskustaan ja säästää nyt jopa satoja euroja kuussa – neljä vinkkiä ruokalaskussa säästämiseen