Onko julkisia teloituksia järjestäneestä Talibanista tulossa sopuisa? Muutos on dramaattinen, sanoo asiantuntija

Taliban nähdään usein pahempana kuin mitä järjestö käytännössä tällä hetkellä on, arvioi ulkoministeriön neuvonantaja Olli Ruohomäki.

Taliban
Entinen talebansotilas luovuttaa aseensa 3. syyskuuta Jalalabadissa osana rauhanprosessia.
Entinen talebansotilas luovuttaa aseensa osana rauhanprosessia 3. syyskuuta 2018 Jalalabadissa, Afganistanissa.Ghulamullah Habibi / EPA

Afganistanin ja Pakistanin rajaseutu luo otollisen alustan radikaaleille islamistisille liikkeille, eikä väkivallalle näy loppua. Rajaseutua hallitsevaa Taliban-liikettä kuitenkin demonisoidaan liikaa, arvioi ulkoministeriön neuvonantaja Olli Ruohomäki.

Ruohomäki on yksi syksyllä ilmestyvän terrorismia käsittelevän kirjan kirjoittajista. Hän pohtii kirjassa juuri levottomalle rajaseudulle pesiytyneiden jihadististen liikkeiden toimintaa.

Nykypäivän Taliban on eri järjestö kuin se, joka syöpyi ihmisen mieliin julkisten teloitusten ja varkaiden käsien katkomisen myötä, sanoo Ruohomäki.

– Taliban on tehnyt täydellisen muutoksen suhtautumisessa koulutukseen, kehitysyhteistyöhön ja Afganistanin valtion infrarakentamiseen, Ruohomäki arvioi Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Vielä 2000-luvun alussa järjestö piti Afganistanin valtion ja ulkomaisten rahoittajien rakentamia kouluja ja klinikoita vääräuskoisina ja kehotti kannattajiaan iskemään niitä vastaan. Tänä päivänä järjestö hyväksyy koulut ja klinikat alueellaan.

Muutos on viety niin pitkälle, että Taliban käytännössä valvoo alueellaan olevia kouluja. Jos opettajat eivät ilmesty kouluun ajallaan, siitä seuraa sanktioita. Tämä on dramaattinen muutos järjestön toiminnassa ja suhtautumisessa kehitysyhteistöprojekteihin ja Afganistanin valtion toimintaan, sanoo Ruohomäki.

Muutos on lähtenyt paikallisista kyläneuvostoista, joilla on vaikutusvaltaa oman kylän Taliban-taistelijoihin. Kylissä on nähty että kouluista ja klinikoista on muutakin hyötyä kuin taistelussa vääräuskoisia vastaan.

"Taliban on yhä terroristinen järjestö"

Uusi suhtautuminen kouluihin ja klinikoihin on kirjattu myös järjestön sodankäynnin säännöstöön, sanoo Ruohomäki. Perusteiltaan Taliban onkin edelleen äärikonservatiivinen, poliittinen ja jihadistinen järjestö

– On syytä pitää mielessä, että talibaneista ei ole tulossa demokraatteja, siitä ei ole kysymys. Taliban luokitellaan edelleen terroristiseksi järjestöksi. Mutta tämä muutos on syytä ottaa huomioon, kun mietitään ratkaisua Afganistanin tilanteeseen, sanoo Ruohomäki.

Afganistaniin on yritetty neuvotella rauhansopimuksesta, joka päättäisi kohta 18 vuotta kestäneen sodan. Yhdysvallat haluaisi että Taliban sitoutuisi pitämään muut jihadistiset järjestöt pois maaperältään.

– Ollaan tunnustamassa, että Afganistanin sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua. Talibaneja on yritetty ajaa Afganistanista, mutta se ei ole onnistunut.

– Ratkaisun täytyy olla poliittinen, ja siitä seuraa, että Talibanin kanssa täytyy neuvotella. Järjestö on osa Afganistanin dna:ta, sanoo Ruohomäki.

Kuuntele Olli Ruohomäen haastattelu tästä linkistä