Kaksi karhunpentua Suomussalmella ampunut tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta

Suomussalmi
Kaksi karhunpentua soisessa maisemassa
Alle vuoden ikäiset karhunpennut ovat rauhoitettuja eikä niitä saa ampua. Kuvituskuva.Pentti Kallinen / Yle

Kaksi karhunpentua Suomussalmella viime lokakuussa ampunut mies sai ehdollista vankeutta Kainuun käräjäoikeudessa. Kainuun käräjäoikeus piti tekoa törkeänä metsästysrikoksena, koska miehen olisi pitänyt huomata karhujen pieni koko.

Luvallisesti metsästänyt mies oli ilmoittanut Oma riista -palveluun ampuneensa kaksi aikuista karhua, joiden painot olivat 65 ja 74 kiloa. Luonnonvarakeskuksen mukaan karhut painoivat kuitenkin yhteensä vain 41 kiloa ja ne olivat alle yksivuotiaita.

Oikeus totesi, että metsästäjälle kuuluu korostettu huolellisuusvelvollisuus. Se ei pitänyt uskottavana miehen väitettä, ettei tämä voinut havainnoida karhujen kokoa paremmin, koska ne olivat puussa "yhtenä möykkynä".

Metsästäjän todettiin myös kantaneen karhut pussissa autolle noin 70 metrin matkan. Oikeus ei pitänyt uskottavana sitä, että mies olisi voinut arvioida ilmoittaessaan karhujen yhteispainon noin sata kiloa väärin.

Noin kuusikymppinen mies sai neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Kivääri sekä karhun taljat, kallo, ruho ja sisälmykset tuomittiin menetetyksi valtiolle. Mies määrättiin kolmen vuoden metsästyskieltoon.

Lue myös:

Miehen epäillään ampuneen kaksi alle vuoden ikäistä pentukarhua Suomussalmella

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!