Kaapo Kakon varjossa piilee erikoinen kiekkoilmiö – pikkulähiön superikäluokasta ensimmäiset NHL-varaukset

Muutaman tuhannen asukkaan Rantakylässä kasvaneista jääkiekkoilijoista Mikko Kokkonen saatetaan varata jo ensimmäisellä kierroksella.

jääkiekko
Mikko Kokkonen lensi keskiviikkona NHL:n varaustilaisuuteen.
Mikko Kokkonen lensi keskiviikkona NHL:n varaustilaisuuteen Vancouveriin.Petri Vironen / Yle

Mikkelin entisen maalaiskunnan keskustaajamassa Rantakylässä on varttunut 2000-luvun alussa syntynyt ikäluokka jääkiekkoilijoita, josta neljä on pelannut säännöllisesti oman ikäluokkansa nuorisomaajoukkueissa.

Nelikosta Mikko Kokkonen ja Eetu Randelin ovat pelanneet jo liigaa Mikkelin Jukureissa, Leevi Aaltonen puolestaan Kuopion KalPassa. Samaan kaveriporukkaan kuuluva Veikka Hahl on vuotta nuorempi ja pelasi viime kauden pääasiassa KalPan junioreissa.

Nelikon täydentää vielä pikkupojasta lähtien samat juniorijoukkueet kolunnut Henri Nikkanen, joka tosin asuu muutaman kilometrin päässä Mikkelin keskustassa.

Viisikosta pisimmälle on ehtinyt Mikko Kokkonen, joka on Suomen kaikkien nuorin liigapelaaja. Hänellä on arvioitu olevan mahdollisuuksia tulla varatuksi jopa NHL Draftin ensimmäisellä varauskierroksella.

Eri kiekkosivustot pitävät ranking-listoja ikänsä perusteella varausvuoroon tulevista pelaajista. Kokkosen sijoitus noilla ranking-listoilla on vaihdellut sijoilla 25–60. Niiden perusteella hänet varattaisiin siis joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella.

Suomalaispelaajista kymmenen veikatuimman joukossa on Rantakylän kaveriporukasta peräti kolme pelaajaa, sillä myös Henri Nikkanen ja Leevi Aaltonen keikkuvat sadan pelaajan listalla.

Suomalaisista ykkösenä on Kaapo Kakko, jonka arvioidaan tulevan varatuksi ensimmäisenä tai toisena pelaajana. NHL Draft järjestetään tänä vuonna Vancouverissa, paikallista aikaa perjantaina 21. kesäkuuta illalla kello 20 varataan ensimmäisen kierroksen pelaajat (siirryt toiseen palveluun) (NHL.com).

Kuvamuokkaus, jossa jääkiekkoilijat Henri Nikkanen, Leevi Aaltonen, Mikko Kokkonen, Veikka Hahl ja Eetu Randelin.
Kuvamuokkaus, jossa jääkiekkoilijat Henri Nikkanen, Leevi Aaltonen, Mikko Kokkonen, Veikka Hahl ja Eetu Randelin.Jukurit & KalPa / kuvanmuokkaus Yle

Kun tulevat NHL:n kärkivaraukset olivat seurojen yhteisellä testileirillä toukokuussa viikon, Kokkonen oli kutsuttuna paikalla. Peräti 14 NHL-seuraa kutsui Rantakylän lupauksen haastatteluun.

– Kaikki mahdolliset fyysiset testit tehtiin ja paljon myös psykologisia. Halusivat nähdä kuinka viisaita ollaan, kertoo myös koulussa hyvin menestyvä Kokkonen.

Mikko Kokkonen sanoo, että NHL on ollut haaveena jo pikkupoikien pihapeleistä lähtien. Unelmaksi se alkoi muotoutua liigapaikan myötä kolme vuotta sitten.

– Suosikkijoukkuetta minulle ei NHL:ssä ole, mutta pelaajista puolustaja Kimmo Timonen on ehdottomasti esikuvani, Kokkonen sanoo.

Kokkosta pidetään Timosen tavoin vahva "all around"-yleispelaajana, jolla ei juuri heikkouksia pelaamisessa ole.

NHL:n 31 seuraa varaavat pelaajia ennalta sovitussa, heikompia joukkueita suosivassa järjestyksessä. Nuorelle pelaajalle varaus on tunnustus lahjakkuudesta, mutta oikotietä onneen se ei tarjoa. Rahakas ammattilaissopimus on vielä työn takana.

– Varaus ei tosiaan takaa vielä mitään, mutta ensimmäisen kierroksen varaus on aika hyvä ennusmerkki. Seurat haluavat onnistua myös varausvalinnoissaan, sanoo yli 10 vuotta NHL-seurojen kykyjenetsijänä Euroopassa toiminut Jukka Holtari.

Holtari toimii nykyisin Jukureiden urheilutoimenjohtajana. Holtari toimi viimeksi Bostonin Euroopan kykyjenetsijöiden päällikkönä ja kantaa vuoden 2011 mestaruussormusta.