Posti alkaa jakaa Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa: 800 työntekijän pomo vaihtuu

Alma Media arvioi saavuttavansa jakelun ulkoistuksella 5–6 miljoonan euron kustannussäästöt vuosittain. 

ulkoistaminen
aamulehtiä hyllyssä
Alma Media ulkoistaa Aamulehden ja Satakunnan Kansan jakelun Postille. Ismo Pekkarinen / AOP

Alma Media ulkoistaa lehtiensä varhaisjakelun Pirkanmaalla ja Satakunnassa Postille. Alma Media kertoi asiasta pörssitiedotteella torstaina.

Tähän asti lehdet on jakanut lukijoille Alma Manu. Alma Media Kustannuksen julkaisemien lehtien varhaisjakelu ulkoistetaan siirtymäajan jälkeen, arviolta ensi vuoden alusta.

Järjestelyyn eivät kuulu lehtikuljetukset, ostettu jakelupalvelu ja ulkoinen jakelu, joiden järjestäminen jää Alma Manu Oy:n tehtäväksi.

Ulkoistuksen jälkeen Alma Manun noin 800 jakeluliiketoiminnan työntekijää siirtyy Posti Groupille.

Alma Manun Pirkanmaan jakajien pääluottamusmies Petri Virtanen sanoo, että uutinen on ollut odotettavissa.

– Jakelun maailman muutos on ollut viime vuosina aika selvää. En usko, että tämä on ollut kovin suuri yllätys kenellekään. Katsotaan nyt eteenpäin, mitä tässä tulee käytännössä tapahtumaan, Virtanen sanoo.

Virtanen ei odota nopeita muutoksia varhaisjakeluun. Näkyvin käytännön muutos on todennäköisesti siirtyminen Postin työvälineiden käyttöön.

Virtanen arvioi, että tulevaisuudessa jakajat kulkevat öisin pääosin Postin autoilla. Tähän mennessä jakajat ovat käyttäneet omia kulkuvälineitään.

Työehtosopimukset ovat Virtasen mukaan säilymässä ennallaan, eli tuntipalkkaan ei tule muutoksia.

Tavoitteena jopa kuuden miljoonan vuosisäästöt

Alma Media -konsernin sisäisen jakeluliiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2018 noin 18,1 miljoonaa euroa.

Alma Media arvioi saavuttavansa jakelun ulkoistuksella 5–6 miljoonan euron kustannussäästöt vuosittain. Yritys kirjaa kahdeksan miljoonan euron myyntivoiton ensi vuoden alun tulokseen.

– Muutoksella ei ole välittömiä vaikutuksia Alma Media Kustannuksen lehtien ilmestymispäiviin tai jakeluun, pörssiyhtiö kertoo tiedotteessa.

Postin lehtipalveluista vastaava johtaja Risto Savikko uskoo, että jakelun tuottavuutta lisäämällä voidaan pidentää tilatun paperilehden elinkaarta.

– Tämä jakeluratkaisu mahdollistaa asiakkaille myös tulevaisuudessa laadukkaan varhaisjakelupalvelun, jossa sanomalehti tuodaan asiakkaalle jatkossakin kuten tähän saakka, Savikko sanoo.