Iran ampui alas USA:n vakoilulennokin Hormuzinsalmessa

Yhdysvaltalainen upseeri vahvistaa tiedon.

Iran
Yhdysvaltain miehittämätön vakoilulennokki MQ-4C esillä Waddingtonin ilmailunäytöksessä Britanniassa 2012.
Yhdysvaltain miehittämätön vakoilulennokki MQ-4C esillä Waddingtonin ilmailunäytöksessä Britanniassa 2012.Lindsay Parnaby / EPA

Iranin Vallankumouskaarti ilmoittaa ampuneensa alas Yhdysvaltain laivaston miehittämättömän vakoilulennokin. Asiasta uutisoi muiden muassa Iranin uutistoimisto Irna (siirryt toiseen palveluun).

Uutistoimisto Reutersille puhunut yhdysvaltalainen upseeri vahvistaa tiedon. Aluksi Yhdysvallat kiisti, että sen lentolaitteita olisi lentänyt alueella.

Yhdysvaltain mukaan lennokki lensi kuitenkin kansainvälisillä vesillä, ei Iranin aluevesillä.

Upseerin mukaan kyseessä oli lennokki, jonka tyyppinimi on MQ-4C. Se on hyvin korkealla lentävä lennokkityppi. Iran ei kerro, miten lennokki pudotettiin.

Lennokki ammuttiin alas Iranin mukaan Hormuzinsalmen alueella, kun se saapui Iranin ilmatilaan Kuhmobarakin edustalla.

Jännitys Iranin sekä sen vastapuolten Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian välillä on kiihtynyt sen jälkeen, kun Hormuzinsalmen alueella oli tehty kaksi eri pommi-iskujen sarjaa. Iskut ovat kohdistuneet alueella liikkuviin tankkialuksiin.

Yhdysvallat on syyttänyt iskuista Irania ja lisännyt sotilaallista valmiuttaan alueella.

Lähteet: Reuters, AP