Saaristoteille odotettavissa tuttu juhannusjono – kolme lauttaa purkaa ruuhkia

Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan torstaina. Paluuliikenne ajoittuu sunnuntaille.

Juhannusliikenne
Autoja hybridilautta Elektralla.
Autoja hybridilautta Elektralla.Yle

Juhannuksen menoliikenne on tostaina vilkkaimmillaan. Menoliikenteen kiireisin aika kestää noin iltakahdeksaan ja jatkuu vielä juhannusaattona puoleenpäivään saakka.

– Varsinais-Suomessa liikenne vilkastuu varmaan siinä puolenpäivän aikoihin, kertoo Turun tieliikennekeskuksen tieliikennepäivystäjä Teresia Lumento.

Varsinais-Suomessa ruuhkia on odotettavissa perinteisesti saaristoteille ja saariston lauttoihin ja losseihin. Tänä juhannuksena Nauvo–Parainen väliä ajetaan kolmella lautalla. Näistä Elektra ja Sterna ajavat aikataulun mukaan ja Falco ilman aikataulua ruuhkaa purkaen.

– Juhannusliikenteeseen on nyt varauduttu kolmella lautalla torstaina, perjantaina ja sitten paluuliikenteeseen sunnuntaina.

Turun tieliikennekeskuksesta arvioidaan, että liikenne on vilkasta myös esimerkiksi Kustavintiellä ja Naantaliin suuntaavilla teillä.

– Naantalin Luonnonmaalle menevän sillan työmaa voi pikkaisen hidastaa liikennettä, vaikka varsinaisia töitä ei siellä juhannuksena tehdä.

Lue lisää:

Juhannuksen menoliikenne käynnistyy aurinkoisessa säässä, ruuhkahuippu kello 16 ja 17 välillä