Poistamatta jäänyt pysäytyskenkä johti tavarajunan suistumiseen Imatralla toukokuussa

Junaliikenne keskeytyi useiksi tunneiksi toukokuun lopulla, kun tavarajunan vaunu suistui raiteilta.

onnettomuudet
Raiteiteita Imatran Stora Enson tehdaalueen ratapihalla.
Otkes ei jatka onnettomuuden tutkintaa. Kuvituskuva.Yle

Imatralla toukokuussa tapahtunut tavarajunan suistuminen johtui poistamatta jääneestä pysäytyskengästä, kertoi Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) torstaina.

Toukokuun 21. päivänä tavarajunan vaunu suistui kiskoilta Imatralla. Sähköradan ratajohto vaurioitui onnettomuuden vuoksi ja kaikki junaliikenne keskeytyi useaksi tunniksi.

Tavarajunan viimeisen vaunun alta oli jäänyt poistamatta niin sanottu pysäytyskenkä, joka varmistaa junan paikallaan pysymisen. Tästä syystä vaunu suistui raiteilta.

Asia selviää Otkesin alustavasta tutkinnasta onnettomuuden syihin. Otkesin mukaan alustava tutkinta ei johda varsinaiseen tutkintaan.

Lue lisää:

Imatralla pääraide taas auki liikenteelle - osa aamun junista korvataan vielä busseilla