Merikarvian yrittäjät haluaisivat alkoholin anniskeluluvan torille – kunnanjohtaja pohtii, onko alkoholittomuus kilpailuetu

Yrittäjäyhdistys esittää aloitteessaan, että Merikarvian kunta hakisi alkoholin anniskeluluvan.

Merikarvia
Unga som skålar med öl
Merikarvian kunnanhalllitus tekee illan kokouksessaan alkoholilinjauksia. Giovanna Gomes/Unsplash

Merikarvialla haluttaisiin saada alkoholin anniskelulupa torille ja muille isoille yleisötapahtuma-alueille.

Merikarvian yrittäjäyhdistys esittää aloitteessaan, että anniskeluluvan hakisi kunta.

Yrittäjien mielestä esimerkiksi markkinoilla voisi olla pienpanimoiden esittelyä ja tuotteiden maistelua.

Kunnanhallitus keskustelee maanantai-iltana aloitteesta ja linjaa mahdolliset jatkotoimenpiteet.

Asiaa esittelevä kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival pohtii asiaa myös toisinpäin. Hän miettii, voisiko alkoholittomuus olla kilpailuetu merikarvialaisissa tapahtumissa.

" Ratkaisussa on lisäksi huomioitava kunnan päätöksenteon esimerkkivaikutus. Julkisen sektorin velvollisuus on suojata ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja päätöksillään vaikuttaa tarjontaan ja asenteisiin. Asenteisiin vaikuttamisen voidaan katsoa olevan perusteltua siksi, että alkoholi ei ole ns. tavallinen tuote, vaan sillä on suuret kansanterveydelliset heijastusvaikutukset. Esittelijänä kysyn, että voidaanko nähdä, että alkoholittomuus voisi olla suorastaan kilpailuetu merikarvialaisissa tapahtumissa. "