1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maailmanperintökohteet

Raumalla riittää koettavaa koululaisille – kasvatustieteilijät kokosivat vinkkejä kirjaksi

Lapsia halutaan kannustaa oppimiseen tunne-elämysten avulla maailmanperintökohteissa. Joukko lapsia yöpyi raatihuoneella.

Yliopistonlehtori Riitta Korhonen, Normaalikoulun johtava rehtori Tapio Heino ja lehtori Eeva- Maija Niinistö ihastelevat Rauman maailmanperintökohteita esittelevää kirjaa. Kuva: Minna Rosvall / Yle

RAUMA Rauman maailmanperintökohdetta hyödynnetään ahkerasti opetuksessa. Rauman opettajakoulutuslaitoksen suojissa toimiva normaalikoulu halusi kerätä yhteen hyviä esimerkkejä opetuksesta ja antaa samalla vinkkejä kulttuurikasvatukseen.

Koulun julkaisema kirja Maailmanperintö ja kulttuurkasvatus kokosi artikkeleja muun muassa kansainvälisiltä tutkijoilta, mutta mukana olivat myös koululaiset.

Idean äiti on Rauman opettajankoulutuslaitoksella työskentelevä yliopistonlehtori Riitta Korhonen. Hän tutustui kansainvälisessä seminaarissa elämyspohjaisiin opetusmenetelmiin.

– Toki raumalaisista kohteista on ollut aikasemminkin monennäköisiä juttuja ja kuvakirjoja, mutta ei ehkä tällaista opettajille tarkoitettua pedagogista teosta. Tämä sopii heille, jotka ovat kiinnostuneet lapsille sopivista elämysesimerkeistä.

Yö raatihuoneella on mukana teoksessa

Yksi esimerkki elämyksellisestä oppimisesta oli lasten tutustuminen vanhan Rauman sydämessä sijaitsevaan raatihuoneeseen.

Rauman normaalikoulun luokka vietti siellä koko yön. Elämyksestä kerrotaan Normaalikoulun uudessa kirjassa.

Johtava rehtori Tapio Heino oli mukana seuraamassa lasten tuntemuksia illalla.

– Se oli hyvä esimerkki ilmiöoppimisesta. Raatihuone mahdollisti oppimisympäristönä tämän. Sitä oli hieno seurata, tunnelmoi Heino.

Johtava rehtori Tapio Heino on jäämässä eläkkeelle elokuun alussa. Hänelle on tärkeää, että kirja saatiin valmiiksi hänen toimikautensa aikana.

Rauman keskustassa sijaitseva raatihuone on tuttu näky matkailijoille. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Rauman maailmanperintökohteita käytetään hyväksi paljon opetuksessa

Rauman normaalikoulun lehtori Eeva-Maija Niinistö oli oman luokkansa kanssa mukana viettämässä yötä museossa. Hän kertoo, että Rauman maailmanperintökohteet otetaan ahkerasti mukaan opetukseen.

Niinistön mukaan koulu on Unesco-koulu, ja siksi maailmanperintökohteet ovat osana opetussuunnitelmaa. Ympäristöä on hyödynnetty muun muassa kuvataiteessa ja matematiikassa.

– Oli hieno kokemus päästä luokan kanssa tekemään tätä kirjaa. Nyt muutkin Suomen lapset voivat lukea, miten voi oppia elämyksellisesti paikan päällä museokohteessa, kertoo Niinistö.

Rauman maailmanperintökohteesta kertovaa kirjaa olivat tekemässä yliopistonlehtori Riitta Korhonen, lehtori Eeva-Maija Ninistö ja Normaalikoulun oppilaat Hertta Juntunen ja Saana Iivonen. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Yliopistonlehtori Riitta Korhonen uskoo, että tunnetason kokemuksen jälkeen lapsilla syntyy halu etsiä tietoa itse.

Lue lisää ja katso video lasten museoyöstä:

Yö museossa oli hieno elämys - "maitohammas irtosi ja tikku meni jalkaan, mutta muuten oli kivaa"