Pahoinpitelyt työllistivät poliisia, pelastuslaitoksella juhannusviikonloppuna 50 tehtävää

Etelä-Karjalan pelastuslaitos kävi sammuttamassa neljä juhannuskokkoa.

juhannus
Läheltä
Yle

Etelä-Karjalan viranomaisilla piti juhannuksena kiirettä.

Pelastuslaitoksen apua tarvittiin torstai illan ja sunnuntai-iltapäivän välisenä aikana yhteensä 50 kertaa.

Pelastuslaitoksen tehtävät painottuivat jokaisena päivänä iltaan. Kiireisin vuorokausi oli lauantai.

Eteläkarjalaiset eivät täysin noudattaneet juhannuskokon polttokieltoa, vaan pelastuslaitos joutui juhannusaattona sammuttamaan neljä juhannuskokkoa.

Muita sammutustehtäviä kertyi kymmenkunta, samoin vesipelastustehtäviä.

19 tehtävää liittyi ihmisen pelastamiseen, liikenneonnettomuuksia sattui kahdeksan.

Nyrkit heiluivat kotona ja kaupungilla

Poliisia puolestaan työllistivät pahoinpitelyt, joita tapahtui eri puolilla Etelä-Karjalaa sekä yksityisasunnoissa että kaupungilla.

Lähes kaikissa pahoinpitelytapauksessa sekä asianomistaja että epäilty olivat päihtyneitä.

Rattijuoppoja tavattiin juhannusaattona liikenteessä Lappeenrannassa ja Lemillä.

Juhannuspäivänä poliisi tavoitti rattijuopot Imatralla ja toisen Parikkalassa. Molemmat puhalsivat törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäneet lukemat.

Juhannuksen ajan ainoa kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui torstai-iltana Lappeenrannan Rauhassa.

Saunasta uimaan lähtenyt mies löydettiin myöhemmin saaren rannasta. Elvytyksestä huolimatta mies menehtyi.