Presidentiksi pyrkivä Bernie Sanders ehdottaa kaikkien yhdysvaltalaisten opintolainojen anteeksiantamista

Amerikkalaisen politiikan vasenta laitaa edustavan Sanders ehdottaa myös julkisista yliopistoista lukukausimaksuttomia.

Bernie Sanders
Bernie Sanders puhumassa kannattajilleen Clinton Collegessa, Etelä-Carolinassa 22. kesäkuuta.
Bernie Sanders puhumassa kannattajilleen Clinton Collegessa, Etelä-Carolinassa 22. kesäkuuta.Logan Cyrus / AFP

Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi haluava Bernie Sanders aikoo tehdä radikaalin ehdotuksen: 45 miljoonan amerikkalaisen ei tarvitsisi maksaa opintolainaansa takaisin.

Senaattori Sanders aikoo esitellä ehdotuksen myöhemmin maanantaina, uutisoi sanomalehti Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

Kyseessä on kaikkien yhdysvaltalaisten opintolainojen yhteissumma, ja siihen lukeutuisivat myös yksityisissä yliopistoissa syntyneet opintovelat. Summa on suuruudeltaan noin 1,4 biljoonaa euroa. Sanders rahoittaisi sen asettamalla veron Wall Streetin pörssikeskittymälle.

Opintovelkojen mitätöiminen on osa Sandersin ideoimaa uudistuspakettia, jossa muun muassa julkiset yliopistot olisivat lukukausimaksuttomia.

Sanders on demokraattiehdokkaiden vasemman laidan näkyvimpiä hahmoja. Vuoden 2016 presidentinvaaleissa hän sai paljon ääniä nuorilta.

Demokraattien presidenttiehdokkaiksi pyrkivien ensimmäiset televisioväittelyt pidetään tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Floridassa.

Lisää aiheesta:

Bernie Sanders: Lähden kisaamaan Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuudesta

Lähteet: STT