Tanska evakuoi ensimmäisen Isis-lapsen leiriltä Syyriasta – 13-vuotiasta poikaa on ammuttu selkään

Vaikeasti haavoittunut lapsi saa sairaalahoitoa ennen kuin hänet pystytään siirtämään Tanskaan.

Isis
Al-Holin pakolaisleiri
Näkymä al-Holin leiristä 23. toukokuuta.Antti Kuronen / Yle

Tanska evakuoi ensimmäistä kertaa kansalaisensa al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta. Tanskaan tuodaan 13-vuotias poika, jonka vanhemmat matkasivat neljä vuotta sitten Syyriaan Isisin hallitsemalle alueelle, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun).

Pojan isä on sittemmin kuollut. Äiti ja sisarukset jäävät puolestaan edelleen leirille, johon on majoittunut Isisin aiemmin hallitsemalta alueelta paenneita erimaalaisia naisia ja lapsia.

Tanskan viranomaisten al-Holin leiriltä hakema poika on vaikeasti haavoittunut ja saa sairaalahoitoa ennen kuin hänet voidaan siirtää Tanskaan. Poika haavoittui DR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) selkään, kun häntä ammuttiin Isisin viimeisen tukikohdan Baghuzin hallinnasta käydyn taistelun aikana. Politiken-lehden tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) pojan jalat ovat halvaantuneet haavoittumisen seurauksena.

Politiken-lehti kertoo, että al-Holin leirilla on ollut kahdeksan lasta ja viisi naista, joilla on Tanskan kansalaisuus. Muilla Pohjois-Syyrian leireillä on lehden mukaan lisäksi viisi tanskalaista lasta.

Tanskan viranomaiset eivät ole vielä tehneet päätöksiä muiden Syyrian leireillä olevien tanskalaisten evakuoimisesta.

YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet kehotti maanantaina YK:n ihmisoikeusneuvostossa pitämässään puheessa maailman maita hakemaan Syyriassa olevat Isis-taistelijoiden perheenjäsenet takaisin kotiin. Unicef arvioi, että Syyriassa on noin 29 000 ulkomaalaista Isis-taistelijoiden lasta. Lapsista suurin osa on alle 12-vuotiaita.

Lisää aiheesta:

Australia evakuoi kahdeksan Isis-lasta al-Holin leiriltä – myös suomalaisia lapsia samalla leirillä

Syyrian kurdit luovuttivat viisi Isis-orpoa Norjalle

Isisin uhreja auttanut lääkäri vaatii: Al-Holin Isis-leirin lapset on erotettava heti äideistään

Terrorismitutkija käyttäisi harkintaa Isis-naisten palaamisessa – "Lasten kohdalla varauduttava traumoihin, mutta myös radikalisoitumiseen"

Lähteet: AFP