Polttamatta jääneet juhannuskokot voi purkaa tai polttaa myöhemmin – pelastuslaitos ei suosittele isojen kokkojen polttamista

Juhannuskokot jäivät polttamatta suurimmassa osassa Suomea tänä juhannuksena.

Juhannuskokko
Juhannuskokko
Arkistokuva juhannuskokosta. Antti Mikkola / Yle

Isossa osassa Suomea on juhannuksen jäljiltä polttamatta aimo kasa puuta. Isot ja pienet kokot jäivät polttamatta metsäpalovaroituksen takia. Ainoastaan pohjoisessa ja Kainuussa kokkojen poltto oli sallittua.

Erikoislupia kokoille ei tänä vuonna herunut. Vuoden alussa voimaan tulleen uuden pelastuslain mukaan avotulen sytyttäminen on kielletty aina, jos alueella on voimassa Ilmatieteen laitoksen antama metsäpalo- tai ruohikkopalovaroitus.

Laki ei tunne poikkeuksia, eli erillislupia kokkojen sytyttämiseen ei voi saada.

Esimerkiksi Naantalissa niin kutsuttu presidentin juhannuskokko Kuparivuorella jäi polttamatta.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Kari Alanko antaa kokoille nyt kaksi tulevaisuutta.

– Joko hävittää kokon puut. Eli vie peräkärryllä asianmukaiseen käsittelypaikkaan, kuten kaatopaikalle, tai tekee niistä haketta. Toinen on, että kokon voi polttaa, kunhan metsäpalovaroitus väistyy. Kyllähän ihmiset polttavat roskia ja risujakin pihalla. Silloin pitää toki huolehtia siitä, että palo ei leviä.

Alanko muistuttaa, että kokkojen tulisi sisältää vain puuta, joten niiden hävittäminen kaatopaikalle pitäisi olla helppo nakki.

– Mutta kyllähän minä kokemuksesta tiedän, että kokoista on löytynyt sohvaa ja vaikka mitä.

Isojen kokkojen hallinta vaikeaa

Alanko ei suosittele isojen kokkojen polttamista.

– Niiden hallinta on aika riskialtista. Lisäksi pelastuslaitos saa niistä sitten ilmoituksia, kun eivät ihmiset odota mitään kokkoja keskikesänjuhlan ulkopuolella näkevänsä.

Alanko ehdottaa myös kokon säilyttämistä syksyyn. Ainakin Lounais-Suomessa vietetään elokuussa muinaistulien yötä tai venetsialaisia, jolloin juhlitaan mökkikauden päättymistä perinteisillä kokoilla.

– Jos pystyy huolehtimaan kasasta, kokon voi hyvin polttaa vasta syksyllä. Sillä riskillä, että jos silloinkin on voimassa metsäpalovaroitus, ei sitä silloinkaan saa polttaa.

Lue lisää:

Juhannus työllistänyt viranomaisia – tällä hetkellä tiedossa viisi hukkumistapausta

Luvattomat kokot ovat työllistäneet pelastuslaitoksia eri puolilla maata