Helsinki Garden etenee Töölössä – Kaupunginhallitus varasi alueen suunnittelua varten

Helsinki Garden on yksityisen osakeyhtiön suunnittelema urheilun, asumisen ja vapaa-ajan keskus.

Helsinki Garden
Helsinki Gardenin pohjoinen sisäänkäynti.
Helsinki Gardenin pohjoinen sisäänkäynti.Projekti GH Oy

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantai-illan kokouksessaan, että se varaa Taka-Töölöstä alueen Garden Helsinki -hankkeen jatkosuunnittelua varten. Hankkeen suunnittelu on aloitettu vuonna 2010. Areenan ulkoasusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voittaja Skrinnari julkistettiin kaksi vuotta sitten.

Äänestystulos ei ollut yksimielinen. Vasemmisto esitti hankkeen hylkäämistä, muun muassa Keskuspuiston kaventumisen vuoksi, mutta hävisi äänestyksen 13–2. Hanketta on Vasemmiston lisäksi kritisoinut Museovirasto, jonka mukaan Olympiastadionin maisemallinen asema kärsii mittavasta rakentamisesta. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 190 000 kerrosalaneliömetriä.

Garden Helsinki etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn syksyllä.

Lue myös:

YIT nappasi jättihankkeidensa jatkoksi Helsinki Gardenin – areenan taustavoimat lupaavat elämyskokonaisuuden tuovan Helsinkiin lähes 1000 uutta työpaikkaa