Kittilä jätti luottamusmiesvalinnat pöydälle

Kittilän valtuusto odottaa oikeuden päätöksiä ennen luottamusmiesten valintaa.

Kittilä
Kittilän kunnantalo
Kittilän kunnantaloAnnu Passoja / Yle

Kittilän kunnavaltuusto on jättänyt luottamusmiesten valinnat pöydälle. Kunnanvaltuuston oli määrä valita maanantaisessa kokouksessaan jäsenet kunnanhallitukseen ja lautakuntiin, mutta kunnanvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen jättää valinnat pöydälle meneillään olevien oikeusprosessien vuoksi.

Pöydällejättämistä esittänyt Marita Toivanen (vas.) toteaa esityksessään, että valtuuston on syytä olla varma siitä, ovatko oikeat henkilöt valitsemassa luottamushenkilöitä toimielimiin valtuustokauden loppuun saakka.

Lapin käräjäoikeuden on määrä antaa perjantaina ratkaisunsa entisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamista koskevassa rikosasiassa. Lisäksi Kittilän kunta on päättänyt valittaa korkeimpaan oikeuteen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä koskien kymmenen luottamusmiehen pidättämistä luottamustoimistaan, koska päätöksellä on kumottu vain osittain valtiovarainministeriön pidättämispäätös..