Jamalin ja Vuoniskylien koulut Lieksassa suljetaan keväällä 2021

Lieksa on lakkauttanut viisi kyläkoulua vuosina 2007-2018. Nyt on tehty päätös jälleen kahden pikkukoulun sulkemisesta.

kyläkoulut
Jamalin koululaisten kehittämä Minusbon.
Lelukisassa vuonna 2016 Jamalin kyläkoulussa kehitettiin "Minusbon".Janne Ahjopalo / Yle

Lieksassa on kaksi kyläkoulua nykyistä vähemmän kahden vuoden kuluttua.

Lieksan kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana äänestysten jälkeen lakkauttaa Jamalin ja Vuoniskylien koulut. Äänin 25-9 kaupunginhallituksen esitys voitti vastaesityksen, jossa koulut olisi lakkautettu vasta, kun oppilasmäärä putoaisi pysyvästi alle 25:n.

Jamalin koulussa on noin 60 oppilasta. Ennusteen mukaan kouluikäisten määrä säilyy Jamalissa nykyisellään lähivuodet.

Vuoniskylien koulussa on noin 30 oppilasta. Oppilasmäärä alueella laskee ennusteen mukaan noin 20:een vuoteen 2025 mennessä.

Valtuuston päätöksen mukaan Jamalista koululaiset kuljetetaan syksystä 2021 lähtien keskuskoulun alakouluun Lieksan keskustaan. Vuoniskyliltä lapset matkaavat oppia saamaan Rantalan kouluun eli niinikään kaupungin keskustaan.

Lapsille muutos tarkoittaa pisimmillään yli tunnin koulumatkoja yhteen suuntaan. Vuonislahdesta keskustaan kertyy 25-45 kilometriä, jolloin koulumatkaan kuluu enimmillään tunti 10 minuuttia. Jamalista kertyy koulumatkaa keskustaan enimmillään 33 kilometriä, mikä tarkoittaa noin tunnin istumista

Kaupungin puolestaan ei tarvitse remontoida kouluja. Vuoniskylien kouluun olisi pitänyt uusia käyttövesijärjestelmä, joka maksaisi arviolta 475 000 euroa. Jamalissa kiireisin remontoitava olisi uusi vesikatto, sen hinta on kaupungin arvion mukaan 225 000 euroa.

Vaikka koulukuljetukset maksavat koulujen sulkemisten vuoksi noin 100 000 euroa nykyistä enemmän vuosittain, Lieksan kaupunki laskee säästävänsä merkittävästi enemmän koulujen sulkemisella. Kaupunki aikoo laittaa säästyvät rahat ikääntyvän väestön palveluihin.