Aleksis Salusjärven kolumni: Kovemmissa rangaistuksissa ei ole mitään järkeä

Toimivilla rikostuomioilla ja moraalilla ei ole paljoakaan tekemistä keskenään. Ainoa järkevä päämäärä kriminaalipolitiikalle on turvallinen yhteiskunta, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

vankeinhoito
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJuha Kivioja / Yle

Kansan mielipide on lähes yksiääninen: Kovempia rangaistuksia ja kuria.

Jokaisen rikosuutisen kommenttilaatikko täyttyy nopeasti mielipiteistä, joissa paheksutaan lepsuja rangaistuksia. Poliitikolle tämä tarjoaa helpon keinon irtopisteiden keräämiseen.

Edellinen oikeusministeri Antti Häkkänen peräänkuulutti kurinpalautusta. Hän on tällä hetkellä Suomen suosituimpia poliitikkoja. Häkkänen perusteli haluaan koventaa rangaistuksia oikeudentajullaan. ”Rangaistusten ankaruus on arvokysymys”, hän julisti (siirryt toiseen palveluun) ja tiukensi tuomioita parhaansa mukaan.

Nyt vankiloissamme istuukin satoja päihdeongelmaisia sakkovankeja (siirryt toiseen palveluun) enemmän. He tutisevat muurien takana vieroitusoireista sen sijaan, että saisivat hoitoa ongelmaansa.

Vaalikevään aikana moni poliitikko yhtyi häkkäskuoroon rummuttamaan kurinpalautusta. Se on luultavasti helpoin tapa näyttää ulospäin ryhdikkäältä auktoriteetilta.

Jokainen äänestäjä on rikoksen uhrin puolella, ja jokainen rikoksesta kärsinyt toivoo tekijälle maksimirangaistusta.

Vankila toimii koston välineenä äärimmäisen huonosti. Itse asiassa tuomioiden koventaminen yleensä lisää rikosten määrää ja julmuutta.

Käytännön ongelma vankilatuomiossa on kuitenkin se, että se ei hyvitä rikosta. Vankila toimii koston välineenä äärimmäisen huonosti. Itse asiassa tuomioiden koventaminen yleensä lisää rikosten määrää ja julmuutta.

Suomessa tämä on tiedetty jo kymmeniä vuosia. Vankilajärjestelmämme on rikoksen torjumisen suhteen maailman parhaita. Se toimisi vieläkin paremmin, jos osaisimme varjella vankeinhoitoa suosionkipeydessä piehtaroivilta poliitikoilta (siirryt toiseen palveluun).

Sörnäisten vankilassa on lyhytaikaisten vankien osasto sakkovangeille, ja se tunnetaan muurien sisällä ”rataraatojen osastona”. Päivät kuluvat metadoniannosten odottelussa ja kuivanarkkaamisessa eli mielikuvitushuumeiden vetämisessä. Osaston uudet vangit piiritetään heti siltä varalta, että jossain ruumiinaukossa olisi jemmassa mitä tahansa huumetta. Vankila toimii tilapäismajoituksena ja välietappina päihdekierteessä, jossa ei ole päämäärää eikä suunnitelmia. Lyhimmillään näiden vankien vapautumisesta kuluu 15 minuuttia takaisin kiinniottoon. On ilmeistä, että vankila ei ratkaise päihdeongelmaa.

Koko kuvio maksaa maltaita, ja jokainen siihen vähänkään tutustuva ymmärtää välittömästi, että paljon tehokkaampaa olisi ongelmiin puuttuminen kuin niiden siirtäminen lukkojen taakse.

Tällainen kriminaalipolitiikka paitsi nostaa vankien määrää myös lisää heidän rikoksenuusimistaan (siirryt toiseen palveluun).

Koko kuvio maksaa maltaita, ja jokainen siihen vähänkään tutustuva ymmärtää välittömästi, että paljon tehokkaampaa olisi ongelmiin puuttuminen kuin niiden siirtäminen lukkojen taakse. Se olisi inhimillistä, tuloksellista ja halpaa. Mutta se ei ole seksikästä eikä lisää raippaintoisten poliitikoiden kansansuosiota. Siksi vankilat täyttyvät.

Jokainen poliitikko, joka kerää irtopisteitä vaatimuksillaan kovemmista tuomioista, tulee todellisuudessa tuottaneeksi vahinkoa vankeinhoidon päätehtävälle.

Rikosoikeus ei ylipäätään ole moraalinen asia. Ihmisten oikeustaju on kriminaalipolitiikassa toissijaista. Vankilan ainoa järkevä tarkoitus on vähentää rikosten määrää yhteiskunnassa, ja rangaistukset on sovitettava yhteen tämän pyrkimyksen kanssa. Kaikki muu on sivistysvaltiolle vierasta ajattelua.

Marraskuun liike (siirryt toiseen palveluun) muutti koko suomalaisen vankeinhoidon 1960-luvulla. Marraskuulaiset kiinnittivät huomiota siihen, miten vankila todellisuudessa vaikeuttaa mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitoa. Sen seurauksena synnytettiin kokonaan uusia malleja. Näkökulma sosiaalisista syistä johtuvaan rikollisuuteen muuttui yhteiskunnalliseksi. Kriminaalipolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa alettiin tehdä kokonaisuutena.

Tämän tarinan loppu on suomalaisen vankeinhoidon voittokulkua yhdeksi maailman toimivimmista järjestelmistä (siirryt toiseen palveluun). Suomen kriminaalipolitiikkaa kadehditaan maailmalla avoimesti (siirryt toiseen palveluun). On hämmästyttävää, että ulkomailla saamamme ylistys (siirryt toiseen palveluun) ei välity Suomen sisälle juuri mitenkään.

Suomen valttikortti on ylipäätään se, että nuoret vangit eivät identifioidu rikollisiksi. Järjestäytyneen rikollisuuden takia samaa ei voi sanoa naapurimaistamme. Olemme onnistuneet synnyttämään järjestelmän, joka saa rikoskierteen katkaistua paremmin kuin muut maailman maat. Sen perustana on ajatus kriminaalipolitiikasta kokonaisuutena, jossa pyritään tekemään yhteiskunnasta kaikille turvallinen. Nykyään vankeinhoidossamme korostetaan osallistuvaa vankeinhoitoa. Se tarkoittaa, että vartijat eivät pelkästään tarkkaile vankeja, vaan tekevät heidän kanssaan yhdessä asioita. Vankilajärjestelmän ei haluta tuottavan laitostuneita zombeja.

Jokainen poliitikko, joka kerää irtopisteitä vaatimuksillaan kovemmista tuomioista, tulee todellisuudessa tuottaneeksi vahinkoa vankeinhoidon päätehtävälle. Tämä on malliesimerkki siitä, miten tie helvettiin päällystetään hyvillä aikomuksilla. Se on myös typerää, sillä tutkijat ovat jo pitkään tarjonneet tietoa asiasta.

On vielä epäselvää, miten uusi oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson tulee tehtäväänsä hoitamaan. Selvää on yhtä kaikki se, että nykyinen kehitys johtaa kalliimpaan, tehottomampaan ja ylipäätään järjettömämpään suuntaan.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen päätoimittaja, joka työskentelee Helsingin ja Vantaan vankiloiden nuortenosastolla ja opettaa tekstitaitoja heikosti lukeville nuorille.

Aiheesta voi keskustella 27.6. klo 16.00 asti.