Tulli loivensi tulkintaansa: Makusiiderien ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

Tullin aiempi tulkinta uhkasi nostaa maustettujen siiderien ja lonkeroiden vero-osuutta jopa 40 prosenttia.

alkoholijuomat
Siideritölkkejä kaupanhyllyllä.
Tullin aiempi tulkinta EU:n uudesta asetuksesta tyrmistytti muun muassa Panimoliittoa. Jari Kärkkäinen / Yle

Tulli on täsmentänyt ohjeistustaan maustettujen siiderien ja lonkeroiden verokohtelusta. Täsmennyksen mukaan kyseisiä juomia ei luokitella jatkossa korkeamman valmisteveron tulliluokkaan.

Yle uutisoi viime viikolla 26.6. voimaan tulevasta EU-asetuksesta, jota tulli tulkitsi juomakauppiaiden mielestä aivan liian tiukasti.

Tullin tulkinta olisi siirtänyt juomien tullinimikkeen luokasta 2206 luokkaan 2208, mikä olisi nostanut juomien hinnan vero-osuutta jopa 40 prosenttia.

Tullin tänään julkaiseman täsmennyksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ”hedelmästä, kasvista tai muusta luonnontuotteesta käymisteitse valmistetut juomat kuuluvat yleensä edelleen nimikkeeseen 2206, jos niiden alkoholipohjaa (esimerkiksi rypäle- tai omenaviini) ei ole ultrasuodatettu eikä tuotteeseen ole lisätty etyylialkoholia”. Tämä tarkoittaa, että makusiiderit ja -lonkerot säilyvät luokassa 2206.

Lue lisää:

Siiderisota on edessä heti juhannuksen jälkeen: Panimoiden mukaan tullin tulkinta nostaa rajusti makusiidereiden ja -lonkeroiden hintaa

Tulli kommentoi "siiderisotaa": Juomien aistinvarainen tarkastelu kuuluu työkaluihimme – EU päättää mitkä hinnat nousevat Suomessa