Kulttuuri valtaa Joensuun torin keskikesällä

Joensuun kaupunki järjestää esiintyjiä uudelle torilavalle heinäkuun loppuun saakka.

Joensuu
Kesäpäivän viettäjiä Joensuussa.
Ismo Pekkarinen / AOP

Joensuun kauppatori elävöityy keskikesän ajaksi päiväohjelmalla, jota on uudella torilavalla keskiviikosta lauantaihin. Kausi alkaa kesäkuun viimeisenä keskiviikkona ja jatkuu heinäkuun loppuun.

Ensimmäisenä keskiviikkona toriyleisöä viihdytti muun muassa Runon ystävät, torstaina esimerkiksi pieni balettistudio Relevé ja perjantaina lavalla nähdään yhtenä esiintyjänä Joensuun Laulupelimannit.

Lavalle mahtuu isojakin orkestereita, tanssiryhmiä ja kesäteattereita. Joensuun kaupungin kulttuuripalveluista luvataan, että myös lapset on muistettu esiintyjiä valittaessa.

Kaksituntinen päiväohjelma alkaa aina kello 11. Rokkiviikolla heinäkuussa Joensuun keskustan valtaa popkatu-kaupunkifestivaali, tuolloin ilmaisohjelmaa on vielä pitempään.

Korjattu 27.6. klo 10.10 ensimmäisen viikon esiintyjien nimiä.