Maaseudulla on kahdet kasvot

Miten romanttiset mielikuvat ja todellisuus kohtaavat? Tämä on road trip suomalaiselle maaseudulle kesällä 2019.

Moni on täältä lähtenyt

Maaseutu vanhenee. Syntyvyys vähenee ja muuttoliike kaupunkeihin kiihtyy.

Enää alle 300 000 suomalaista elää harvaan asutulla maaseudulla. Se on viisi prosenttia meistä kaikista.

Löydämme punaisen tuvan.

Perunamaata täällä ei ole kuokittu enää aikoihin.

Matkalla ohitamme monta hiljentynyttä taajamaa.

Ne olivat joskus monipuolisia kauppakeskuksia.

Muistoksi niistä ajoista on jäljelle jäänyt tuhansia ja tuhansia tyhjiä kauppaneliöitä.

Kuka uskaltaisi yrittää?

1970-luvun arkkitehtuurin kulta-aika on peruuttamattomasti ohi.

Point of no return

Eteläpohjalaisella kylänraitilla tapaamme Esa Lammin. Hän kutsuu meidät kotiinsa ja haluaa puhua siitä, minkälaista maaseudulla oli ennen.

Ennen kylissä oli elämää ja ihmisiä. Lehmiäkin oli jokaisessa talossa vähintään yksi.

Ei olisi ikinä uskonut, että murros on näin äkkinäinen, kun unioniin mentiin.

Esa Lammi

Vuonna 1995 Suomessa oli 100 000 maatilaa. EU-jäsenyyden aikana maatilojen määrä on puolittunut – enää niitä on alle 48 000.

Pysähdymme hetkeksi savuaville raunioille miettimään asioita.

Hybridipalveluita, etätyötä, internet-hotelleja, lähidemokratiaa.

Maaseudun selviytymisstrategia alkaa menettää uskottavuuttaan.

Matkamme jatkuu. 355 kilometriä ja 28 tyhjää kauppakiinteistöä.

Vuonna 2008 Suomessa oli 507 kyläkauppaa. Kymmenessä vuodessa useampi kuin joka toinen niistä on pannut ovensa säppiin.

Ennen kaupalla vaihdettiin kuulumiset. Nyt kun kylällä nähdään ambulanssi, ei kukaan tiedä, missä se kävi.

Esa Lammi

Samalla ovat kadonneet postit, pankit ja koulutkin.

Jäljelle jää sentään luonto.

Vai jääkö?

Luontoon hylätyt jätteet kertovat omaa kieltään.

Puhdas luonto, viihtyisä ympäristö ja toimivat palvelut houkuttelevat maaseudulle uusia asukkaita ja muita kävijöitä.

Maa- ja metsätalousministeriö, maaseudun kehittämisyksikkö

Päättäjillä on kova työ muuttaa korulauseet todellisuudeksi.

Tekijät

Toimittaja

Elina Kaakinen

Kuvaaja

Pasi Takkunen

Julkaistu 1.8.