Suomi nostaa ilmastoasiat EU-puheenjohtajakautensa ykkösaiheeksi

Suomen vuoro Euroopan unionin puheenjohtajana alkaa ensi viikon maanantaina. Eduskunta keskustelee kauden tavoitteista parhaillaan.

Antti Rinne
 Antti Rinne
Pääministeri Antti Rinteen ilmoitus Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmasta eduskunnan täysistunnossa.

Suomi pitää EU-politiikkansa tärkeimpänä tavoitteena puheenjohtajakaudella, että Eurooppa ei kuormittaisi ilmastoa kasvihuonepäästöillään enää vuoden 2050 jälkeen.

– Keskeinen Suomen puheenjohtajakauden painopiste on EU:n globaali ilmastojohtajuus, pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi esitellessään puheenjohtajakauden tavoitteita eduskunnassa.

Päästöjen rajusta vähentämisestä sopiminen on ollut unionimaille vaikeaa. Juhannuksen huippukokouksessa maat eivät kirjanneet tavoitevuotta lainkaan yhteiseen päätökseensä.

Puolivuotisella puheenjohtajakaudelle Suomi haluaa korostaa myös esimerkiksi opiskelijavaihtoa, osaamista ja maiden yhteistä sosiaalipolitiikkaa.

Eduskunta juuttui aluksi kertaamaan perusasioita

Rinteen esitellessä puheenjohtajakauden ohjelmaa eduskunta kävi aluksi keskustelua ei niinkään Suomen tavoitteista vaan siitä, tarvitaanko EU:ta.

Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset arvosteli, ettei EU edusta Eurooppaa.

– EU ei edusta valitettavasti Eurooppaa vaan itseään, eliitin harvainvaltaa ja korporatismia. Me tarvitsemme enemmän kansallisvaltiota ja jäsenvaltioiden itsenäisyyttä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps.) luetteli.

Toinen oppositiopuolue kokoomus teki pesäeron perussuomalaisiin.

– Tässä näkyy tämä suuri ero, miten suhtaudumme Suomessa Euroopan unioniin, Suomen itsenäisyys on tuskin koskaan ollut niin vahvaa kuin nyt unionin jäsenenä.kokoomuksen, puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) sanoi.

Pääministeri Antti Rinne korjasi perussuomalaisten käsitystä.

– Itsenäiset valtiot on halunneet sinne valtaa luovuttaa. EU ei ole mikään möhkäle joka ulkoapäin kaappaa valtaa, Rinne ( sd.) sanoi.

Eduskuntakeskustelu poukkoili aiheesta toiseen: siihen mitä ohjelmassa pitäisi kenenkin mielestä korostaa tai mitä siitä puuttuu.

Kokoomuksen Sofia Wikman toivoi Suomen voivan vaikuttaa Yhdysvaltojen ja Iranin kiristyneisiin väleihin. Toisella puolella oppositiota perussuomalaisten Juha Mäenpää pyysi Suomen puheenjohtajakaudella helpottavan susien ampumista kotiseudullaan.

Puheenjohtajakauden ohjelmassa Suomen tavoitteet

Suomi julkisti ohjelmansa klo 14, samaan aikaan kuin keskustelu eduskunnassa alkoi. Kansanedustajat arvostelivatkin sitä, että ohjelmaan ei ehditty tutustua ennen keskustelua.

Rinne antoi ilmoituksen puheenjohtajuuskauden ohjelmasta (siirryt toiseen palveluun) eduskunnan täysistunnossa klo 14 alkaen. Yle näytti täysistunnon suorana Areenassa.

Ohjelma määrittelee asiat, joita Suomi vie eteenpäin kolmannella EU-puheenjohtajuuskaudellaan, joka kestää heinäkuun alusta vuoden loppuun.

Pääministerin ilmoituksen päättymisen jälkeen noin kello 16 Rinne pitää ohjelmasta lehdistötilaisuuden eduskunnassa hallituksen isossa huoneessa.