Kokkola jäi ilman kappalaista: Virkaan valittu menee Pietarsaareen, eikä seurakuntaneuvosto kelpuuttanut ketään varalle

Kokkolassa kappalaisen valinta on kuohuttanut, sillä edes varalle ei kelpuutettu seurakunnan pitkäaikaista seurakuntapastoria.

seurakunnat
Kuvassa taustalla Kokkolan kirkko kettingin takaa kuvattuna
YLE / Kalle Niskala

Kokkolan suomalainen seurakunta on poikkeuksellisessa tilanteessa. Se jää ilman kappalaista, kun virkaan valittu Johanna Björkholm-Kallio päätti ottaa kappalaisen viran vastaan Pietarsaaressa. Hän vahvisti asian Ylelle keskiviikkona.

Kappalaisen valinta on herättänyt Kokkolassa hämmennystä.

Seurakuntaneuvostolle ei kelvannut edes varasijalle paikallinen ja pitkäaikainen seurakuntapastori Emilia Teerikangas. Näin kävi siitä huolimatta, että kirkkoherra Jouni Sirviö esitti Teerikangasta virkaan ja myös tuomiokapituli piti häntä pätevänä tehtävään.

Kappalaiseksi valittiin Pedersörestä lähtöisin oleva johanna Björkholm-Kallio, joka työskentelee tällä haavaa Järvenpäässä.. Varasijalle ei valittu ketään.

Kokkolan seurakuntaneuvoston jäsen Pekka Nurmi pitää hakuprosessia hyvin erikoisena.

– Taas laitetaan paikka auki ja mietitään, mistä löydettäisiin kelvollinen hakija. Nyt pitäisi selkeästi tietää, minkälainen henkilön täytyy olla, jotta hän kelpaa kappalaisen tehtävään, Nurmi sanoo.

Nurmi kaipaisi nyt seurakuntaneuvoston jäseniltä perustelut sille, miksi Emilia Teerikangasta ei kelpuutettu edes varalle. Niitä ei hänen mukaansa kokouksessa tullut ilmi.

Nurmen mukaan Teerikangas olisi ollut sopiva tehtävään, sillä hän on toiminut Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa pitkään ja tehnyt työnsä hyvin.

Kappalaisen valinnan uudesta käänteestä kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa-lehti (siirryt toiseen palveluun) .