Some nopeuttanut kadonneiden lemmikkien löytymistä – villikissojen määrä jatkaa kasvuaan

Villikissahavainnot kannattaa ilmoittaa alueen valvontaeläinlääkärille.

löytöeläimet
Sulkavalla loukutetaan villikissoja.
Loukutetut kissat viedään löytöeläintaloihin.Esa Huuhko / Yle

Karanneet lemmikit päätyvät aiempaa harvemmin löytöeläintaloihin. Eläin palaa nykyisin omistajalleen usein sosiaalisen median avulla, kertoo Suomen eläinsuojeluyhdistys (SEY).

Suuntaus näkyy myös Jyväskylän ja Muuramen löytöeläimiä vastaanottavassa Karajan Löytöeläinkodissa Leppälahdessa. Löytöeläinkodin toiminnasta vastaava Katri Raatikainen kertoo, että löytöeläinten määrä on jonkin verran laskenut, sillä omistaja löytyy usein nopeasti Facebookin avulla.

Sen sijaan eläinten heitteillejätöt ovat hieman lisääntyneet. Raatikaisen mukaan taustalla ovat yleensä omistajan omat ongelmat, esimerkiksi päihteet ja muu pahoinvointi. Lisäksi eläinten kohteleminen esineenä on Raatikaisen mukaan hienoisessa nousussa. Tällaisia tapauksia kohdataan Karajan Löytöeläinkodissa kuukausittain useita.

Villikissojen määrä kasvussa

Suomessa hylätään edelleen tuhansia kissoja vuosittain. Eläinsuojeluyhdistysten hoiviin päätyi viime vuonna yli neljätuhatta kissaa, joista suurin osa oli villiintyneitä. Lukuun eivät sisälly löytöeläinkoteihin päätyneet kissat.

SEY arvioi villikissojen eli niin sanottujen populaatiokissojen määrän kasvaneen etenkin maaseudulla. Villikissahavainnot tulee ilmoittaa alueen valvontaeläinlääkärille.

Laukaan kunnan määräaikainen valvontaeläinlääkäri Riikka Lehtonen kertoo, että villikissapopulaatioita pyritään hillitsemään loukuttamalla. Loukutetut kissat viedään löytöeläinkotiin, josta kesyille ja terveille eläimille yritetään löytää kodit. Sairaat tai hyvin arat kissat joudutaan lopettamaan.

Kaikki löytöeläinkodit eivät ota villikissoja vastaan.

Lue myös:

Löytöeläinten kanssa työskentelevät puhuvat ikävästä ilmiöstä: Omia koiria tuodaan "löydettyinä" löytöeläinkoteihin Tuhansia kotieläimiä jätetään Suomessa vuosittain heitteille: Pitäisikö Suomessakin kotieläin voida jättää ”eläinluukkuun”?