Kadonnut mies löytyi surmattuna junaradan läheltä: Parkanon murhasta syytetty mielentilatutkimukseen ja kolmelle tuomiot

Ruumis löytyi Parkanosta läheltä junarataa.

henkirikokset
Surmatun löytöpaikka Parkanossa
Ruumis löytyi läheltä junarataa. Antti Eintola / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut välituomion Parkanon surmasta. Murhasta syytetty mies on määrätty mielentilatutkimukseen.

Syytetty pidetään vangittuna. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomiot muiden syytettyjen osalta.

Murha on saanut suurta huomiota, koska se paljastui vasta kuukausia teon jälkeen. Ruumis löytyi Parkanosta läheltä junarataa.

Ylöjärvellä asunut 21-vuotias mies ilmoitettiin kadonneeksi 8. tammikuuta. Poliisin mukaan viimeinen luotettava havainto miehestä oli joulun välipäivinä käyty puhelinkeskustelu.

20. tammikuuta poliisi päätti käynnistää esitutkinnan. Neljä epäiltyä otettiin kiinni kuukauden kuluttua tästä.

Poliisi löysi helmikuun lopulla ruumiin jäänteet risukasasta. Löytöpaikka oli yhden epäillyn omistamalla maa-alueella Parkanossa lähellä junarataa.

Tutkinnassa selvisi, että henkirikos oli tapahtunut jo 28. joulukuuta 2018. Vuonna 1986 syntynyt mies tunnusti kuulusteluissa teon. Syytetyt ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

Kolme tuomiota

Päätekijälle vaadittiin elinkautista vankeutta pahoinpitelystä, murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Tekoaikaan alle 18-vuotiasta naista syytettiin pahoinpitelystä nuorena henkilönä, mutta tämä syyte hylättiin. Hänet tuomittiin avunannosta hautarauhan rikkomiseen 60 päivän ehdolliseen.

Oikeus hylkäsi syytteet miehen osalta, jota syytettiin avunannosta hautarauhan rikkomiseen ja rikoksentekijän suojelemisesta.

Sen sijaan toinen mies tuomittiin hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta kuuden kuukauden vankeuteen.

1980-luvulla syntynyt mies tuomittiin varkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Lue lisää:

Surma paljastui kaksi kuukautta teon jälkeen: Parkanon murhasta vaaditaan elinkautista