Äkillisesti suljetun tuulitunnelifirman outo sotku: Toimitusjohtaja tuli esiin piilostaan, mutta nyt maan alle painui "kyproslainen omistaja"

Pyhtääläisen Siriuksen toimitusjohtaja kertoo, että hänen viimeinen työpäivänsä yrityksessä oli viime keskiviikkona. Yhtiön jatkosta hän ei tiedä.

Talousvaikeudet
Sirius -keskus
Antro Valo / Yle

– Omistaja ilmoitti, että on ollut hallituksen kokous ja siinä päätettiin irtisanoa minun sopimukseni. Minun viimeinen työpäiväni oli viime viikon keskiviikkona, Pyhtäällä sijaitsevan Sirius Sport Resortin toimitusjohtaja Maxim Schamin kertoo.

Schamin sanoo, että tuulitunnelifirma Siriuksen lopettamispäätös tuli hänelle yhtä suurena yllätyksenä kuin muillekin. Schaminin mukaan yrityksen omistava kyproslainen yritys oli päättänyt lopettaa toiminnan ja irtisanoa kaikki noin parikymmentä työntekijää.

Schamin on istunut Siriuksen hallituksessa jäsenenä. Hän sanoo saaneensa ilmoituksen tulevasta kokouksesta, jossa Siriuksen lopettamisesta päätettiin, mutta ei pystynyt osallistumaan kokoukseen. Ilmoitus kokouksesta tuli Schaminin mukaan liian nopealla aikataululla.

Schaminin mukaan Siriuksen omistaa kyproslainen Codeco Constructions Ltd. Schamin ei salassapitosopimukseen vedoten halua antaa yrityksen yhteystietoja. Myös toinen Siriukselle töitä tehnyt lähde kertoo Ylelle, ettei hänellä ole omistajan yhteystietoja. Hän myös sanoo saaneensa tiedon Siriuksen lopettamisesta mediasta. Yhtiölle ei löydy netistä katuosoitteen lisäksi muita yhteystietoja.

Schamin ei osaa sanoa tarkkaa syytä omistajan päätökselle lopettaa Siriuksen toiminta, mutta arvelee, että kevään ongelmat olivat omistajalle viimeinen niitti. Schamin on harmissaan omistajan päätöksestä.

– Olemme miettineet eri tavalla tulevaisuudesta. Aina luvattiin, että ei missään nimessä toiminta pysähdy, mutta lopputulos on vähän erilainen.

Useat lahjakortin ostaneet tai varauksensa jo maksaneet asiakkaat ovat ihmetelleet Siriuksen Facebook-sivulla, menettävätkö he nyt rahansa. Schaminin mukaan asiassa on edettävä lain mukaan.

– Asiakkaat voisivat vaatia kiireellisesti takaisinmaksua. Sitten Siriuksen asianhoitaja katsoo, voiko palauttaa rahat. Jos yritys menee konkurssiin tai selvitystilaan, pesänhoitaja määrittelee, kenelle maksetaan.

Schamin ei kuitenkaan osaa sanoa, kuka Siriuksen asioita tällä hetkellä hoitaa. Hän ei myöskään tiedä, aikooko omistaja hakea Siriusta konkurssiin.

Talousvaikeuksia on ollut alusta saakka

Sirius Sport Resort ilmoitti toimintansa päättymisestä Facebookissa viime viikon tiistaina. Elämyskeskuksen pystyttäminen maksoi noin 15 miljoonaa euroa, ja sinne rakennettiin Suomen ensimmäinen tuulitunneli.

Lopettamista edelsivät talousvaikeudet, joiden kanssa Sirius paini alusta saakka. Ennen lopettamisilmoitusta se ehti olla suljettuna yli kuukauden ajan huoltotöiden ja vesivahingon korjausten vuoksi. Maxim Schamin kertoi Ylelle toissa viikolla, että Sirius avattaisiin lähipäivinä.

Pyhtään kunnanhallituksen puheenjohtaja Jyrki Metsola on viime vuonna kuntaorganisaatioiden koulutus- ja seminaaritapahtumassa kertonut Siriuksen synnystä (siirryt toiseen palveluun).

Siriuksen hallituksen puheenjohtajana toimii Alexander Terentyev. Pietarilainen Terentyev oli kertonut suunnittelevansa leijuntatunnelin ja surffauspaikan rakennuttamista Kaakkois-Suomeen.

Pyhtään kunta oli tarjonnut yritykselle paikkaa, ja kaupat oli sovittu kahdessa tunnissa. Asemakaavan muutos tehtiin neljässä kuukaudessa. Sirius avattiin vuonna 2013.

“Tulos olisi voinut olla parempi”

Schamin aloitti Siriuksen toimitusjohtajana viime vuoden toukokuussa, kun hänet palkattiin “kriisijohtajaksi”. Yritys oli jo tuolloin hänen mukaansa konkurssin rajoilla.

Yhtiön tilannetta lähdettiin parantamaan muun muassa lisäämällä markkinointia ja myyntiä sekä parantamalla asiakaspalvelua. Schaminin mukaan yhtiön toiminta on ollut positiivinen joulukuusta lähtien. Nyt olisi ollut Schaminin mielestä hyvä aika joko kehittää toimintaa tai myydä yritys.

– Syyskuusta lähtien ei ollut mitään negatiivista palautetta. Periaatteessa asiakkaat olivat aina tyytyväisiä. Jos joku laittoi kysymyksen, asiakaspalvelun piti tapahtua 24 tunnin sisällä. Se oli meidän tavoite.

Viime vuonna Siriuksessa kävi Schaminin mukaan noin 12 500 asiakasta.

Tänä keväänä Siriuksen toiminta sai uuden takaiskun, kun ensin tuli sähkövahinko ja sen jälkeen vesivahinko.

– Meillä on erikseen pumput, jotka pumppaavat sadevettä pois kellarista. Kun ne oli sammutettu, koko kellari täyttyi vedestä. Veden määrä nousi yli kaksi metriä ja aika paljon sähkötekniikkaa jäi siihen, Schamin selvittää.

Schamin uskoo, että Siriuksessa olisi ollut potentiaalia ja jos toimintaa olisi kehitetty, tulos olisi voinut olla viime kuukausia vieläkin parempi.

Haminassa asuvalla Schaminilla on oma yritys, joka kehittää, markkinoi ja konsultoi muita yrityksiä.

– Päätän itse, mihin lähden eteenpäin. Olisiko se toinen paikkakunta, tai sitten jään tähän tai jotain muuta.