Belgia on mainettaan parempi

Belgialaisten pitäisi kiittää ranskalaisrunoilijaa maabrändinsä lokaamisesta, kirjoittaa Brysselissä asuva EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio.

Maabrändit
Kirjeenvaihtaja Petri Raivio.
Stina Tuominen / Yle

BrysselBelgian haukkuminen on kansanhuvi, joka ei rajoitu aikaan eikä paikkaan.

– Olin Brysselissä kauan sitten, 20 vuotta sitten. Kaikki oli niin kaunista. Nykyään siellä asuminen on helvetillistä, sanoi Donald Trump keväällä 2016 pyrkiessään Yhdysvaltain presidentiksi.

Tasan 150 vuotta aiemmin Belgiasta kirjoitti ranskalainen runoilija Charles Baudelaire.

– Belgialaisen tai ennemmin brysseliläisen kasvot ovat pimeät, muodottomat, viininhajuiset, leukojen omituinen rakenne, uhkaava typeryys, kuvaili pariisilainen Baudelaire vietettyään pari vuotta Brysselissä.

Pahan kukkien kirjoittaja omisti Belgian ja belgialaisten solvaamiseen kokonaisen teoksen.

Samansuuntaisia kommentteja kuulee tuon tuostakin myös Brysselissä asuvilta suomalaisilta. Yhden mielestä koko maa on historian oikku, jonka ei oikeastaan pitäisi olla edes olemassa.

Toisen mielestä Brysselin ainoa hyvä puoli on se, että sieltä pääsee nopeasti junalla Pariisiin, Lontooseen ja Amsterdamiin. Tylsä ja nukkavieru hallintotakapajula.

Kahteen kielipuoliskoon jakautunut maa on niin riitainen, että sillä kesti toissa vaalien jälkeen puolitoista vuotta saada hallitus valittua. Epämääräistä. Mikään ei toimi.

Minä olen toista mieltä. Mielestäni Belgia ja Bryssel ovat mainettaan parempia.

Belgia on Suomen tavoin pieni maa, jonka yli suuremmat naapurit ovat vuorotellen marssineet. Belgialaisilla on pienen maan mentaliteetti, johon suomalainen voi samaistua.

Belgialaisvitsejä väännetään niin Ranskassa kuin Alankomaissakin. Molempien kansantarustossa belgialaiset ovat jonkinlaisia höhliä maalaisserkkuja.

Belgialta on viety jopa kansallissankarit. Kuinka moni tiesi, että rakastettu laulaja Jacques Brel oli belgialainen? Tai virtuoosikitaristi Django Reinhardt? Käsi sydämelle: Tiesitkö, että takavuosien toimintaelokuvatähti Jean-Claude Van Damme on belgialainen?

Kävelen Brelin kotitalon ohi miltei päivittäin matkalla kotoa toimistolle. Schaerbeekilaisen kerrostalon seinässä on pieni laatta muistuttamassa miehestä, jota moni luulee ranskalaiseksi.

Finnairin Brysselin-koneet ovat täynnä enimmäkseen suomalaisia virkamiehiä ja Helsingin kautta Aasiaan suuntaavia belgialaisia. Harva suuntaa Belgiaan lomalle.

Brysselin keskustassa on toki turisteja. Ja kanavista ja pitsistä kuulu Brugge täyttyy kesäisin matkailijoista. Mutta muuten on hiljaisempaa.

Ehkä vuosikymmeniä jatkunut Belgian mollaaminen on tehnyt tehtävänsä. Tai ehkä Belgia on vain maa, jossa pitää asua, jotta sitä oppii arvostamaan. Tai sitten belgialaiset eivät haluakaan tänne matkailijoita. Ainakaan valloonit.

– Alalla puuhastelevien kielitaito on olematon, luonnehti Belgiassa vuosikymmenet asunut suomalaistuttava Belgian ranskankielisen osan Vallonian matkailualaa.

Totta se on. Ardennien metsäisillä kukkuloilla ja laaksoissa on linnaa ja pittoreskia kylää toinen toisensa perään. Matkailijoita varsin vähän. Markkinointi on liki olematonta.

Poikkeus ovat hollantilaiset maantiepyöräilyn harrastajat. He tulevat Ardenneille, koska heidän oma maansa on littana. Belgian puolelta löytyvät lähimmät raastavat nousut.

Komeissa maastoissa on hienoja vaelluspolkuja. Mutta niiden löytäminen on hyvin vaikeaa. Internetistä ei tietoa löydy.

Vaellusmahdollisuuksia pitää käydä henkilökohtaisesti kysymässä lähimmän kylän turisti-infosta. Samalla voi syödä erinomaisen aterian bistrossa, jollainen löytyy joka savusta.

Joku voi pitää hiljaisuutta epäkohtana. Turistithan toisivat taantuvalle seudulle rahaa.

Mutta paikoin yli äyräidensä kasvaneen huvimatkailun aikakaudella Belgian meno on miellyttävä poikkeus. Kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä.

Ehkä belgialaisten pitäisikin kiittää Baudelairea maabrändinsä lokaamisesta.