Kempeleessä huostaanottojen määrä on pienimpiä Suomessa

Koko maassa huostaanottojen määrä on tällä hetkellä ennätyslukemissa.

Kempele
lastnsuojelu
Itä- ja Länsi-Suomen välillä on isoja eroja huostaanottojen määrissä. Arkistokuva.Marko Väänänen / Yle

Huostaanotettujen lasten määrä on Kempeleessä pieni suhteessa kunnan väkilukuun. Kempeleessä sijoitettuja lapsia on vain kolmisenkymmentä. Määrä on vähäisimpiä koko Suomessa.

Kempeleen kunnan sosiaalijohtaja Tarja Kinnunen sanoo kunnan peruspalveluiden toimivuuden osaltaan selittävän alhaisia lukuja. Kempele järjestää muun muassa varhaiskasvatuksen perheohjausta ja -neuvontaa, ja lapsille on saatavilla tukihenkilöitä tai tukiperheitä.

Kinnunen arvioi lisäksi, että kunnassa vahvana näkyvissä oleva vakaumus eli lestadiolaisuus, vaikuttaa myös osaltaan siihen, että lapsia on vähemmän lastensuojelun piirissä.

Huostaanottojen määrä on tällä hetkellä Suomessa ennätyslukemissa. Koko maassa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli viime vuonna lähes 19 000. Kuitenkin alueelliset erot Itä- ja Länsi-Suomen välillä ovat suuria.

Huostaan otettuja lapsia ja nuoria on valtakunnallisesti eniten suhteessa väestöön Itä-Suomessa esimerkiksi Kainuussa.

Tarkempaa tutkittua tietoa selkeästä itä–länsi-erosta ei ole, mutta sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioidaan alueellisten erojen voivan johtua muun muassa perheitä eri tavoin tukevan toiminnan puutteista ja resurssitilanteesta.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).