Finnair: Helsinki-Vantaan kentällä tekninen vika – matkatavarat voivat jäädä jälkeen

Lentoyhtiö kehottaa matkustajia matkustamaan käsimatkatavaroin.

matkatavarat
Ihmisiä lentokentän lähtöaulassa.
Helsinki-Vantaan lentokentän lähtöaula heinäkuussa 2018.Markku Pitkänen / Yle

Matkatavarajärjestelmän teknisen vian vuoksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla voi olla ruuhkia ja matkatavaraa voi jäädä jälkeen, Finnair ilmoittaa Twitterissä.

– Silloin kun matkatavarat jäävät jälkeen, ne pyritään lähettämään mahdollisimman nopeasti, seuraavalla mahdollisella yhteydellä, viestinnän asiantuntija Anniina Metsola Finnairista sanoo STT:lle.

Lentoyhtiö kehottaa matkustajia matkustamaan mahdollisuuksien mukaan käsimatkatavaroin. Metsola muistuttaa, että käsitavaroihin aina kannattaa pakata tärkeimmät tavarat, kuten lääkkeet ja kotiavaimet.

Häiriöitä matkatavaroiden käsittelyssä esiintyy silloin tällöin

Tämä on jo toinen kerta kesäkuun aikana kun matkatavaroiden käsittely viivästyy teknisten ongelmien vuoksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuun alussa esiintyi vastaavanlaisia ongelmia. Silloin aamupäivällä alkanut häiriö saatiin hoidettua iltapäivään mennessä, ja illansuussa lähtöselvityksen ruuhka alkoi purkautua.

Metsola ei lähde arvuutteleman teknisen häiriön syytä tai sen mahdollista kestoa, mutta kertoo, että näitä esiintyy aika ajoin.

– Tilannetta seurataan koko ajan, ja pyritään mahdollisimman nopeasti palauttamaan matkatavaran käsittely normaaliksi, hän sanoo.

Lue lisää:

Kesän kiireisin aika on nyt – remontti on myllännyt Helsinki-Vantaan täysin uusiksi, tämä kaikki lomalaisen pitää tietää

Hurjat ruuhkat odottavat lentomatkustajia kesällä – Euroopan kentiltä lähtee tänä vuonna ennätysmäärä lentoja: "Jopa 34 000 nousua joka päivä"