Ärhäkkä virusepidemia jyllää taas – citykaneja tappava verenvuototauti uhkaa myös lemmikkikaneja

Herkästi tarttuva RHD-virus on aiheuttanut tänä vuonna ainakin muutaman lemmikkikanin kuoleman. Ruokavirasto suosittelee kesykaniinien rokottamista tautia vastaan.

virustaudit
Kania rokotetaan.
RHD-rokotteita antavat pieneläinklinikat, jotka ovat hankkineet siihen tarvittavan erikoisluvan. Lemmikkikani on rokotettava joka vuosi suojan säilymiseksi.Marjut Suomi / Yle

RHD-virus (Rabbit hemorrhagic disease) nousi uutisiin kolmisen vuotta sitten, kun se tappoi villikaneja pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen ärhäkästi tarttuva verenvuototauti vietti hiljaiseloa, eikä 2017 ja 2018 villikaniineissa havaittu tautitapauksia.

Nyt virusepidemia on puhjennut uudelleen (siirryt toiseen palveluun) pääkaupunkiseudulla. Tänä keväänä virusta on tavattu myös rusakoissa (siirryt toiseen palveluun). Koska virus jyllää taas villikaniineissa, ovat myös kesykaniinit tartuntavaarassa.

Tänä vuonna lemmikkikanien tautitapauksia on ilmennyt Länsi-Suomessa. Virukseen tiedetään kuolleen varmuudella ainakin neljä lemmikkikania Satakunnassa, Varsinais-Suomessa sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Kania rokotetaan
Muutamien kaniharrastajien yhteisiä tapahtumia on jo jouduttu perumaan epidemian vuoksi.Marjut Suomi / Yle

Lemmikkikanin voi suojata rokotuksella, joita annetaan eläinlääkäriasemilla erityisluvalla. Rokote annetaan kerran vuodessa, eikä siitä koidu isompia sivuvaikutuksia, kertoo erikoiseläinlääkäri Hanna Pihlman tamperelaisesta eläinlääkäriasema Evidensiasta.

– Pieni patti voi nousta rokotuskohtaan.

Pihlmanin mukaan oireet voivat olla tartunnan alkuvaiheessa hyvin epämääräisiä.

– Syömättömyyttä, apaattisuutta ja hengitystieoireita. Vakavimmissa tapauksissa tulee nopea maksan vaurioituminen, jolloin voidaan nähdä ihon keltasuutta.

RHD-virus säilyy hyvin ja voi tarttua lemmikkikaniin myös ilman suoraa kosketusta taudinkantajaan, sanoo Ruokaviraston erikoistutkija Outi Simola.

– Tauti saattaa tarttua epäsuorasti esimerkiksi hoitovälineiden tai vaatteiden välityksellä.

Simolan mukaan rokottamattomien lemmikkikanien ulkoiluttamista kannattaa välttää ainakin Länsi-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla, joissa tautia tiedetään esiintyvän.

Ruokavirasto suosittelee rokottamista kaikille lemmikkikaneille.

Virus ei tartu ihmiseen, koiriin tai kissoihin.

Lisää aiheesta:

Lemmikkikanien rokottamista suositellaan – kani voi saada vaarallisen viruksen vaikka ihmisen kengistä

Tappava virus ja ennätyspyynti romahduttivat Helsingin citykanikannan