Väestörekisterikeskus: sähköinen asiointi säästäisi huomattavia summia myös Pirkanmaalla

Esimerkiksi Verohallinto lähettää koko maassa noin 20 miljoonaa paperikirjettä.

sähköinen asiointi
Ilmoitus äänioikeudesta
Esimerkiksi äänioikeusilmoitus tulee monille yhä paperisena versiona.Henrietta Hassinen / Yle

Sähköinen asiointi säästää rahaa, arvioi Väestörekisterikeskus. Sen tekemän laskelman mukaan summat olisivat tuntuvia.

Jos esimerkiksi puolet tamperelaisista siirtyisi sähköiseen asiointiin, pelkistä eurovaalin äänioikeusilmoituksista säästyisi noin 77 000 euroa. Koko Pirkanmaan alueella säästö olisi lähes 150 000 euroa.

Esimerkiksi Verohallinto lähettää koko maassa noin 20 miljoonaa paperikirjettä, mikä maksaa ainakin 10 miljoonaa euroa.

Vaihtoehtona olisi sähköpostilla asiointi. Väestörekisterikeskus korostaa kuitenkin, että digipalvelujen käyttäminen ei saa olla mikään pakko.