Mäntsälä yllättyi Keusoten aiheuttamista kustannuksista

Lisäkustannuksiin oli varauduttu, mutta lopullinen summa oli reilusti odotettua suurempi.

Mäntsälä
Läheltä
Yle

Mäntsälä on yllättynyt Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän, eli Keusoten aiheuttamista kustannuksista.

Ensimmäisenä toimintavuotena kuntayhtymän jäsenyydestä saattaa koitua Mäntsälälle jopa kolmen ja puolen miljoonan euron lisälasku.

Mäntsälän kunnanjohtaja Esko Kairesalo sanoo, että kunta oli varautunut miljoonan tai parin lisäkustannuksiin, mutta näin suuri ylitys on yllätys.

Kustannusten ennakoitua suurempi kasvu johtuu Kairesalon arvion mukaan yksittäistapauksista erikoissairaanhoidossa sekä muun muassa lastensuojelun ja vanhustenhoidon kasvaneista kuluista.

Mäntsälä on asettanut tavoitteekseen saavuttaa yhtymän avulla sosiaali- ja terveyspalveluissa parin prosentin säästöt.

Sote-kustannusten yllättävä kasvu siirtänee Mäntsälän uimahallin rakentamisen aloittamista kaavaillusta ensi vuodesta seuraavaan vuoteen.

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä vastaa jäsenkuntiensa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuotannosta. Jäsenkuntia ovat Mäntsälän lisäksi Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.