Liikenneonnettomuudet vähentyivät miltei kolmanneksen, kun peltipoliisit tuotiin Kehä I:lle

Myös ylinopeutta ajaminen on vähentynyt huomattasti.

nopeusvalvontakamera
Nopeusvalvontakameroita kehätiellä Helsingissä.
Automaattinen nopeusvalvonta on tehonnut Kehä I:llä.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Automaattinen liikennevalvonta on lisännyt liikenneturvallisuutta ja vähentänyt liikenneonnettomuuksien määrää Kehä I:llä, tiedottaa poliisi (siirryt toiseen palveluun). Automaattivalvonta otettiin Kehä I:llä käyttöön vuoden 2016 alussa.

Vuonna 2018 sattui vajaa kolmannes vähemmän onnettomuuksia vuosien 2012-2014 keskimääräiseen tasoon verrattuna. Loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia tapahtuu kuitenkin lähes yhtä paljon kuin aiemmin.

Ajoneuvojen keskinopeus on alentunut ja suurten ylinopeuksien osuus liikennevirrassa on pienentynyt huomattavasti automaattivalvonnan myötä.