Sähköpotkulauta on tämän kesän ilmiö, joka on tullut jäädäkseen

Sähköpotkulaudat ovat tulleet vauhdilla suurten kaupunkien katukuvaan. Kokemukset ovat kesän aikana vaihdelleet riemusta inhoon. Käyttöä ei kuitenkaan olla rajoittamassa.

kaupunkiliikenne
kadunviereen pysäköityjä sähköpotkulautoja
Eniten närkästystä sähköpotkulaudoissa on herättänyt niiden pysäköinti kulkureiteille. Antti Lähteenmäki / Yle

Sähköpotkulaudat ovat tulleet vauhdilla suurten kaupunkien katukuvaan tänä keväänä. Kokemukset ovat kesän aikana vaihdelleet riemusta inhoon. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa. Vaaratilanteiden ja onnettomuuksien vuoksi sähköpotkulautojen käytön rajoittamista on vaadittu muun muassa Ruotsissa ja Ranskassa.

Sähköpotkulaudan takarengas
Eri sähköpotkulautamalleissa on erilaiset toiminnot. Tässä mallissa potkulautaa jarrutetaan takapyörän takalevyjarrulla. Antti Lähteenmäki / Yle

Pysäköinti ärsyttää ja vauhtia on liikaa

Vuokrattavien kulkuvälineiden määrä on kasvanut kesän aikana nopeasti muutamasta sadasta arviolta pariin tuhanteen. Lautoja voi vuokrata jo Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa.

–Käytän viikottain. Kun olen keskustan alueella ja minulla on kiire bussiin saatan napata tällaisen, kertoo Pirkkalasta Tampereella asioiva Henriikka Ervelius.

Useimpien käyttäjien tavoin laitteen käyttö on Erveliuksella sujunut ongelmitta ja hän on kokenut laitteen hyödylliseksi kulkuvälineeksi. Suurimmaksi osaksi hyviä.

–Kun porukka jättää näitä minne sattuu, niin se jännittää, että otetaanko nämä pois käytöstä, huolehtii Ervelius.

Tampereen keskustassa aamupäivää viettävä Klaus Lind ei näe laitteissa mitään hyvää. Hänen mielestään erityisesti keskustassa liian suuret nopeudet aiheuttavat vaaraa erityisesti jalankulkijoille.

sähköpotkulaudan ohjaustanko
Suomessa sähköpotkulautoja koskevat samat liikennesäännöt kuin polkupyörää. Antti Lähteenmäki / Yle

Kevyistä sähköajoneuvoista säädetään maakohtaisesti

Suomessa laki ja säädökset sallivat kevyet sähköajoneuvot tieliikenteessä. Tämä koskee esimerkiksi sähkökäyttöisiä potkulautoja, tasapainottavia yksipyöräisiä kulkuvälineitä, senioriskoottereita ja kevyitä sähköavusteisia polkupyöriä. Suomessa tieliikennelaki muuttui vuoden 2016 alussa. Sitä ennen nämä laitteet olivat kiellettyjä.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen ei usko laitteiden täyskieltoon Suomessa. Hänen mielestään laitteilla on oma paikkansa kaupunkiliikenteessä, kunhan käyttäjät huolehtivat turvallisuudesta.

–Parhaiten turvallisuuteen pystyvät puuttumaan itse käyttäjät. Yhteispelin pitää olla tarkempaa kun on monia eri nopeuksilla liikkuvia kulkijoita. Sama koskee pysäköintiä: potkulaudat pitää laittaa selvästi syrjään kulkuväylältä, kiteyttää Valtonen Liikenneturvasta.

Sähköpotkulautoja
Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat jo tuttu näky Helsingissä, Tampereella ja Turussa.Markku Pitkänen / Yle

Tiukkaa kilpailua asemapaikoista

Yhteiskäyttöiset, eli vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat jo tuttu näky Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Heinäkuussa palvelu levittäytyy Espooseen.

Suomessa vuokrauspalvelua tarjosi alkukesästä ruotsalainen VOI, saksalainen Tier, venäläinen Samocat ja suomalainen Hoop. Kesän aikana markkinoille on työntymässä vielä yhdysvaltalainen Lime. Helsingissä palveluntarjojia on neljä, muissa kaupungeissa toistaiseksi yhdestä kahteen.

Esimerkiksi ruotsalaisen VOIn sähköpotkulautoja on tällä hetkellä Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

–Aloitimme kaikissa kaupungeissa noin 200 sähköpotkulaudalla. Nyt niitä on Helsingissä yli tuhat ja Tampereella ja Turussa selkeästi enemmän kun aloittaessa, kertoo VOIn Helsingin markkinointipäällikkö Mathias Soini.

Ala on uusi ja kilpailtu, eikä erityisiä rajoitteita toiminnalle ei ole. Kuka tahansa voi aloittaa liiketoiminnan. Yritysten vastuulla on ohjeistaa käyttäjät. Käytännössä liikennerikkomuksia ja -käyttäytymistä säätelevät liikennesäännöt ja rikkeisiin puuttuu poliisi.

Helsingissä toimivan Hoopin toimitusjohtaja Jerry Jalava on toistaiseksi ainoa suomalainen palveluntarjoaja. Hänen mukaansa yritykset toimivat yhteisvastuullisesti kilpailusta huolimatta.

–On meidän vastuulla huolehtia siitä, ettei kaupunkiin synny sitä kaaosta, vakuuttaa Jalava.

Jalava sanoo, että yritykset pystyvät esimerkiksi näkemään millä alueilla potkulautoja on jo tarpeeksi ja siirtämään laitteita niin etteivät ne kaikki kasaudu yhteen pisteeseen keskustassa.

Vastuu käyttäjien ohjeistuksesta on yrityksillä, turvallisuudesta vastaa käyttäjä.

–Turvallisuus pitää viestittää, sen enempää ei voi tehdä. Jostakin syystä aikuisetkin unohtaa liikennesäännöt kun ne hyppää potkulaudan päälle, sanoo sähköpotkulautayritys Hoopin toimitusjohtaja Jerry Jalava.

"Suhtaudumme myönteisesti, mutta tarkkailemme tilannetta"

Kaupungeista Tampere on ainoana laatinut erillisen ohjeistuksen tiettyjen paikkojen ajonopeuksille ja pysäköinnille, Espoo on sopinut rajoituksista ja pelisäännöistä yrittäjän kanssa. Turussa ja Helsingissä erillistä ohjeistusta ei ole. Yleisohjeena on, että yrittäjien ja käyttäjien tulee noudattaa liikennesääntöjä ja tieliikennelakia pyöräilijöiden säännöin. Väärinkäytöksiin ja niiden noudattamista valvoo poliisi.

–Meillä ei ole tekeillä toimenpiteitä, joilla oltaisiin rajoittamassa tai kieltämässä tätä. Suhtaudumme sillä tavalla myönteisesti, että seuraamme tilannetta, muotoilee liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen Helsingin kaupungilta.

Erityisesti turvallisuuskysymykset ovat asioita, joita halutaan pitää silmällä. Putkosen mukaan lähtökohtana on, että kaupunkilaiset tuntisivat olonsa turvalliseksi kaduilla.

Espoossa ollaan samoilla linjoilla. Tarvittaessa kaupunki on valmis tekemään muutoksia, että suositun kulkuvälineen vuokrauspalvelusta saadaan toimiva.

–Uskon, että nämä ovat tulleet jäädäkseen. Tämä ei ole lopullinen ratkaisu, koska palvelu kehittyy jatkuvasti. En tiedä mikä on lopullinen malli, mutta johonkin suuntaan tämä varmasti kehittyy, ennustaa Espoon kaupungin kaupunkiliikennepäällikkö Johanna Nyberg.

Päästötön kulkumuoto halutaan kaikesta turvallisuushuolesta huolimatta säilyttää osana kaupunkiliikkumista. Sen nähdään myös kaupunkilaisia palvelevana vaihtoehtona.

Juha Valtosen mukaan sähköiset kulkuneuvot istuvat liikenteeseen varsin hyvin ja suosio näyttää vain kasvavan.

–Myös ilmasto- ja energiatavoitteet ovat olemassa ja sähkö on kuitenkin lähipäästötön kulkuneuvo, hän sanoo.