Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Älä ole itsellesi liian armollinen

Armollisuus itseä kohtaan ei saa tarkoittaa sitä, ettei ihminen vaadi itseltään yhtään mitään, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.

tunne-elämä
Kolumnikuva Raj Sabanadesan
Jani Aarnio

Armollisuus on tämän päivän muotisana.

Avaa mikä tahansa naistenlehti. Todennäköisesti törmäät juttuun, jossa joku kertoo, miten oppii olemaan itselleen armollinen. Ja tietenkin hänen elämänsä muuttui parempaan suuntaan, kun hän alkoi olla itselleen armollinen.

Supersuosittu kolumnisti, psykoterapeutti ja TV-kasvo Maaret Kallio on rakentanut armollisuudesta suorastaan brändin. Hänen Hesarissa ilmestyvät kolumninsa käsittelevät erilaisia arkisia tilanteita, ja niitä yhdistää myötätuntoisuus ja lempeys – siis armollisuus. Kallion uusin kolumni (siirryt toiseen palveluun) nostaa armollisuuden otsikkoon asti: ”Ole itsellesi armollinen juuri nyt”, hän kehottaa.

Ilman armollisuutta meistä kukaan ei voi hyvin.

Kaikki ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat empatiaa. Siksi esimerkiksi Kallion kirjoitukset ovat niin suosittuja. Ne ovat kuin lämmin villatakki, johon voi kietoutua.

Kallion terapeuttitausta näkyy kirjoituksista hyvin. Terapeutin yksi tärkeimpiä tehtäviä onkin usein empatian osoittaminen asiakkaalle.

Erityisesti ihminen, joka ei ole omassa elämässään juuri saanut osakseen myötätuntoa, hyötyy suuresti empaattisesta terapeutista. Ilman armollisuutta meistä kukaan ei voi hyvin.

Mutta voiko itselleen olla liiankin armollinen? Ehdottomasti voi – ja moni myös on.

Jos elämässä asiat ovat suurin piirtein mallillaan, myötätuntoa ja empatiaakin saa riittävästi perheeltä, ystäviltä ja työkavereilta. Tuolloin kehotus olla itselle armollinen voi muuttua tekosyyksi laiskotteluun tai pahimmillaan jopa itsekkyyteen.

Me kaikki joudumme toisinaan tekemään myös vähemmän mukavia asioita. Silloin on hyvä ottaa itseään reippaasti niskasta kiinni ja vain hoitaa homma.

Yllättävät vastoinkäymiset voivat joskus lamaannuttaa niin pahasti, että tekisi mieli jäädä ikuisesti sohvalle rypemään itsesääliin. Hetkeksi sinne voikin jäädä haavojaan nuolemaan, mutta sieltä pitäisi jossakin vaiheessa myös päästä ylös.

Jos osaa johtaa itseään oikein, ei tarvitse erikseen muistaa olla itselleen sen paremmin armollinen kuin vaativakaan.

Puhun työssäni paljon itsensä johtamisen tärkeydestä. Jos osaa johtaa itseään oikein, ei tarvitse erikseen muistaa olla itselleen sen paremmin armollinen kuin vaativakaan. Oikein itseään johtava ihminen on balanssissa.

Itsensä johtaminen taas edellyttää hyvää itsetuntemusta. Se tarkoittaa itselle kaikkein tärkeimpien ja merkityksellisimpien asioiden tunnistamista. Jos ihminen ei erota tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita toisistaan, vaan yrittää suoriutua kaikesta yhtä hyvin, hän uupuu.

Itsensä johtaminen tarkoittaa myös omien tuntemusten kohtaamista ja niiden ymmärtämistä. Kun ymmärtää, miksi joku ihminen tai tilanne herättää esimerkiksi negatiivisia tunteita, niitä on helpompi käsitellä.

Tunnistamalla negatiiviset tunteet ja hyväksymällä ne, on mahdollista säilyttää hallinnan kokemus vaikeissakin tilanteissa.

Ihminen, joka osaa johtaa itseään, pystyy myös ohjaamaan tunteitaan sen sijaan, että olisi kokonaan tunteidensa ohjattavissa.

Jos jatkuvasti kietoutuu armollisuuden lämpimään huopaan ja antautuu tunteidensa ohjailtavaksi, ei voimavaroja välttämättä löydy silloin, kun niitä eniten tarvitsisi.

Psykologiassa puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin resilienssi. Sillä tarkoitetaan suurin piirtein ihmisen kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Osin resilienssi on synnynnäinen ominaisuus, eli se on geeneissä – toiset ovat luonnostaan kovempia ja toiset hauraampia.

Resilienssiään voi kuitenkin myös tietoisesti kehittää, ja siihen auttaa juuri itsensä johtamisen opetteleminen. Jos jatkuvasti kietoutuu armollisuuden lämpimään huopaan ja antautuu tunteidensa ohjailtavaksi, ei voimavaroja välttämättä löydy silloin, kun niitä eniten tarvitsisi.

Tasapaino on tässäkin asiassa kaiken a ja o. Lasten kasvatuksessa puhutaan usein samasta asiasta: joskus vanhemman pitää olla tiukka ja vaativa, jotta lapsi voi kehittyä. Rajoja ja rakkautta – molempia tarvitaan.

Omista velvollisuuksista luistaminen ei ole armollisuutta vaan itsekkyyttä. Armollisuus itseä kohtaan ei siis saa tarkoittaa sitä, ettei ihminen vaadi itseltään yhtään mitään.

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Aiheesta voi keskustella tiistaina 2.7. klo 16.00 asti.