Paltamon sairaustilanne Suomen synkimpiä – Kainuu nyt terveempi kuin naapurimaakunnat

Kainuu ei ole enää maakuntana Suomen eniten sairastava alue.

Terveys ja hyvinvointi
Lääkärit tekemässä kantasolujen poimintaa luuytimestä.
Sairastavuusindeksissa mitatut vakavat sairaudet vaativat myös leikkaushoitoja.Punainen risti

Kainuun kuntien välillä on selkeitä eroja sairastavuudessa, kertoo THL:n sairastavuusindeksi (siirryt toiseen palveluun). Vaikka Kainuu kuuluu edelleen maakuntana eniten sairastavien joukkoon (siirryt toiseen palveluun), on se noussut Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yläpuolelle.

THL:n sairastavuus­indeksi kuvaa suomalaisten kuntien ja alueiden väestön sairastavuutta suhteessa koko maan tasoon. Koko maan sairastavuusindeksi on 100. Mitä pienempi luku on, sitä terveempi väestö.

Selkeästi huonoin tilanne on Paltamossa (siirryt toiseen palveluun), jossa indeksiluku on 159,3. Paltamo onkin koko Suomen viidenneksi eniten sairastava kunta. Puolangallakin indeksiluku on lähes 138,2.

Paras tilanne on Suomussalmella (108,6) ja Sotkamossa (109,2). Kajaanissa indeksi on vain hieman korkeampi (115,2).

Indeksi kokoaa tiedot seitsemästä vakavasta sairausryhmästä. Nämä ovat syövät, sepelvaltimotauti, aivoverisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt, tapaturmat sekä dementia.

Ikävakioidut sairastavuustulokset poistavat ikärakenteiden vaikutukset, joten tuloksia voi vertailla alueiden välillä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)