Seura: Elokuvaohjaaja Heidi Lindén ei saa syytettä kunnianloukkauksesta #metoo-kampanjassa

Lindén nosti esiin elokuva-alan seksuaalista häirintää.

Heidi Lindén
Heidi Lindén
Heidi Lindén ei ollut loukannut elokuva-alalla työskennelleen miehen kunniaa. Jussi Nukari / Lehtikuva

Suomalaisen #metoo-liikkeen keulakuva Heidi Lindén ei saa syytettä kunnianloukkauksesta, kertoo Seura (siirryt toiseen palveluun). Ohjaajana työskentelevä Lindén teki opiskeluidensa lopputyön seksuaalisesta häirinnästä elokuva-alalla.

Seura uutisoi tammikuussa, että Lindéniä epäillään kunnianloukkauksesta. Syyttämättäjättämispäätös tuli torstaina.

Tapaus kytkeytyy Lindénin elokuva-alasta keräämiin tietoihin ja siihen, onko hän levittänyt niitä kunniaa loukkaavalla tavalla.

Kunnianloukkaustutkinnassa selvitettiin useita todistajia kuulemalla, onko Lindén levittänyt rikoksen tunnusmerkit täyttävällä tavalla tietoa elokuva-alalla työskentelevän miehen toiminnasta. Kyseinen henkilö ei ole ollut tutkinnan kohteena, vaan poliisi ja syyttäjä ovat arvioineet ainoastaan, onko hänen kunniaansa loukattu.

Esitutkinnassa kuultiin aluksi muitakin henkilöitä kunnianloukkauksesta epäiltynä, mutta heidän osaltaan tutkinta päätettiin jo viime lokakuussa.

Tapauksen esitutkintapöytäkirja on julistettu salaiseksi.

Lue lisää:

Elokuva-alalla on pahempiakin tapauksia kuin Törhönen tai Louhimies, sanoo Suomen #metoo-kampanjan aloittanut Heidi Lindén